Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tähän joku hauska otsikko

Minä tykkään vitsailla. Kerron kaskuja yleensä tutuille ja tuntemattomille. Joidenkin mielestä se on ehkä ärsyttävää. Toisinaan toivon itsekin, että en olisi niin rohkea heittämään huulta esimerkiksi tuntemattomille ihmisille julkisissa tiloissa. Useamman kerran olen hävennyt ja jäänyt soimaamaan itseäni jälkikäteen, kun olen saanut omasta mielestäni nokkelaan murjaisuuni vastaukseksi oudon katseen, säälivän hymyn tai jopa vihaisen ilmeen. Poskeni lehahtavat vieläkin punaisiksi, kun mietin parin vuoden takaista kohtausta, joka sattui yliopiston täydessä luentosalissa odottamatta. Tilanteeseen sopimaton spontaani vitsini sai kaikki hämmästymään, myös opettajan ja minut itseni. Ainoa, jota huvitti, oli vieressäni istunut ystäväni. Kokemus oli minulle niin kouraiseva, että sovimme ystävän kanssa, että sitä ei oteta puheeksi vuoteen. Hän laittoikin kännykkään muistutuksen, ja vuoden päästä jo osasin nauraa hölmöydelleni. Vaikka saatan itseni silloin tällöin noloihin tilanteisiin, en suostu luopumaan leikinlaskusta. Minusta elämä on nimittäin aika hauskaa. Olen onnekas, kun saan tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka naurattavat minua päivittäin. Työpaikallani huumori ei ole ainoastaan sallittua, vaan jopa suotavaa. Yhdessä nauraminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luovuutta. Vapautuneessa ja rennossa ilmapiirissä syntyy raikkaita ideoita. Minusta tuntuu, että aina kun olemme hetken nauraneet yhdessä, luovuuteemme on kohonnut uusille leveleille. Eikä se nauru onneksi jää sinne työpaikalle. Oikeassa kohdassa sanottu vitsi on varmasti pelastanut parisuhteenikin monta kertaa. Nauruun purskahtaminen kesken riidan on aika vapauttavaa. Kun kotitöiden tekemisestä on menossa kiivas väittely ja toinen laukoo hauskan kaskun, on pakko nauraa. Pieni naurutauko auttaa laittamaan asioita perspektiiviin ja sen jälkeen omat ajatukset ilmaisee vaistomaisesti paljon kunnioittavammin. Nauru muistuttaa, että olemme loppujen lopuksi samalla puolelle. Vaikka olen selvinnyt huumorilla monista kiperistä tilanteista, toivon, ettei kukaan ymmärrä tätä kirjoitusta pakkopositiivisuuspuheena. Minusta ei ole nimittäin voimaannuttavaa tai viisasta esittää, että on hauskaa, kun kaikki on oikeasti aivan päin persettä. Silloin pitää tietenkin parkua.