Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Vielä on rauhaa jäljellä

Äidilläni oli unelma. Öljylampun kelmeän valokehän alla askaroidessaan hän usein huokasi: ”Tekishän sitä, kun olis valoa!” Sähkövalo, mihin äiti huokailullaan viittasi, oli tuohon aikaan niin utopistinen ajatus, että hän tuskin uskoi unelmansa toteutumiseen. Mutta niinpä vain korpikylillekin linjat vedettiin. Emme me lapset sitä valon vähyyttä osanneet minään pitää. Me kesytimme pimeydenkin leikkikaveriksemme. Sokkomustassa kamarissa kontattiin iltaisin ”mörkösillä”. Pieni pelontunne kihelmöi mukavasti, kun selkärangassa oli turvallinen tietoisuus, että kiinni tarraava ja kauheasti karjahtava mörkö oli vain oma veli. Joutavia kammotuksia vastaan paras lääke oli isän muistutus: - Ei tuota vielä ole kuultu, että mörön puremaa olisi lääkäriin kannettu! Yksi pimeästä johtunut kommellus on jäänyt mieleeni. Hapuilin hämärässä tuvassa ja etsin omaa matalaa jakkaraani. Se löytyi hellan edestä, jotenkin oudosta paikasta, mutta samapa tuo. Istahdin ja vajosin haaleaan märkyyteen, joka kasteli istumapuoleni selkää ja kinttutaipeita myöten ja läimähti vielä lattiallekin. ”Jakkara” olikin täpötäysi possunämpäri. Veljillä oli hauskaa, minulla ei. Äitiä se valon puute eniten haittasi. Sukankudin kilisi hämärässäkin, mutta ompelutyö vaati enemmän valoa kuin mitä öljylampusta irtosi. Vanha Singer oli kiskottu ikkunan eteen, mutta lyhyiden päivien lyhyistä tunneista kilpaili moni muukin askare kuin joulujuhlamekon tai poikien flanellisten alusvaatteiden ompelu. Kouluun lähtijöillä oli aamuvarhaisella vastassaan pimeä korpi ja kivinen tie, talvella usein umpihanki. Jahka keksivät sen aikakoneen, teen ensi töikseni visiitin menneisyyteen ja toimitan sylillisen otsalamppuja entisaikojen ihmisten iloksi. Nythän pimeys alkaa taajamien asukkaille olla jo ylellisyyttä. Kun katuvalojen alla kasvaneet lapsenlapseni tulevat mummulaan, he odottavat malttamattomina hämärän laskeutumista. Heille on huippua päästä lamppuineen pimeään lähimaastoon seikkailemaan. Vielä on vähän jäljellä tätä ihanaa rauhaa. Onni on pino kirjoja pöydällä ja lukulampun verran valoa. Naps ja off kaikki vilkkuvat ja pärähtelevät piipottimet. Pois silmistä, pois korvista maailman mökä ja meteli. "Ei ole vielä mörön puremaa lääkäriin kannettu."