Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Yhden mummun kapina aamuihmisten yhteiskuntaa vastaan

Joulurauhan lisäksi tämä mummu julistaa nyt yhden mummun kapinan aamuihmisten ehdoilla toimivaa yhteiskuntaa vastaan. Kun ihminen ensin läpi päiväkodin, koulun ja työelämän joutuu heräämään yleensä melko aikaisin, luulisi, että edes eläkkeellä saisi herätä oman rytminsä mukaan. Onhan tieteellisesti tutkittu, että ihmisiä on sekä aamu-, että iltaihmisiä. Niin, ihmisiä, ei vanhuksia. Kaikki luulevat, että kun täytät 65, alat herätä viimeistään kello viisi ja mennä nukkumaan seitsemältä. On varmaankin uutiskynnyksen ylittävä tieto, mutta näin ei todellakaan ole. Yksilöllisyyttä ihannoivana aikana vanhukset laitetaan samaan muottiin. Sitten vielä se ilmassa leijuva paheksunta... Jos olet menossa keskussairaalan silmäpolille, aika on kello kahdeksan. Siellä sitten istut kymmenen ihmisen kanssa, yksi kerrallaan kutsutaan sisään, kaikille on annettu sama aika. Kun tilaat aikaa vaikka hammaslääkäriin, katsotaan varmaan syntymävuotta ja tarjotaan ensimmäiseksi kello kahdeksaa. Jos haluaisit mennä vanhainkodin päiväkeskukseen, on siellä oltava kello kahdeksan. Tarkoittaa sitä, että kun taksi kiertää hakemassa, on oltava valmiina heti seitsemän jälkeen. Kello siis soittaa viiden, puoli kuuden välillä... Minun läheispiirissäni on ollut kolme ihmistä, jotka ovat sitten mieluummin jääneet kotiin. Monella alalla työaika on muuttunut iltapainotteisemmaksi. Mutta kun ne vanhukset kuitenkin heräävät aikaisin... Eivätkä ehtisi aamupalallekaan. Miten olisi, jos yksi ryhmä söisikin aamupalan kotona? Äitini, melkein 90, tarvitsi viimeisenä kesänään kotiapua, hänelle tarjottiin kello kahdeksaa. Hän sanoi "minä olen koko elämäni joutunut nousemaan aikaisin. Nyt en kyllä nouse sitä varten, että tänne tulee hoitaja. Tänne ei tule kukaan ennen kymmentä". Eikä tullut. Pelottaa joutua hoitolaitokseen, kai sielläkin pitää herätä kukonlaulun aikaan. Pelottaa siis hoitajien puolesta, jos pystyn vielä puhumaan... Maire Isokivi