Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Hajuton hyasintti hittituote – Männistön joulumyyjäiset jo 20. kerran

Kun kello löi lauantaina aamupäivällä kymmenen, oli Pohjoislahden Nuorisoseurantalolla Männistöllä oven takana jono. Jo 20. kerran järjestetyt joulumyyjäiset kokosi niin kyläläisiä ja muita vieraita tapahtumaan ostoksille sekä tapaamaan tuttuja. –Olemme pyrkineet noudattamaan tapahtumassa perinteitä, jotka ovat hyväksi havaittu. Kävijöiden määrä on kasvanut Pohjoislahden koulun oppilasmääränkin kasvettua, kertoi koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Janica Heikkilä . Heikkilä kertoi tapahtuman tuoton menevän Pohjoislahden koulun retkikassaan oppilaiden hyväksi. Etelä-Keuruun kyläyhdistyksen järjestämälle hirvikeitolle lihat olivat tulleet Etelä-Keuruun viideltä eri hirviseuralta Pohjoislahden Riistamiehiltä, Manniskylän hirviseuralta, Ollilan Erältä sekä Liukon ja Häkkisen hirviseuroilta. –Keittoa varattiin nyt noin 300 kävijälle. Aiempina vuosina sitä ei ole juuri jäänyt, kaikki on syöty, Heikkilä hymyilee. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Männistön salin puolella olevat myyjäisissä oli tarjolla jouluisen tunnelman lisäksi muun muassa kättentöitä ja leivonnaisia. Tiia Salon ideoima, männynkävyistä askarreltu hajuton hyasintti oli yksi myydyimmistä tuotteista yhdessä eri materiaaleista valmistettujen kranssien kanssa. –Tämä hyasintti ei aiheuta allergisia reaktioita. Kranssien pohjatyönä olen pajunvitsoista tehnyt renkaan, johon olen rautalangalla kiinnittänyt havujen, mustikoiden, puolukoiden, katajien ja kanervien varpuja. Aluksi tein näitä yksin, mutta sitten sain mukaan muitakin äitejä näitä tekemään, Salo kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Flyygelin päällä oli myös pitkä rivi isien valmistamia piparkakkutaloja. Nykyisten asuintalojen mukaan nämäkin talot olivat tehty elementeistä, ja niin oli kuulema hyviä tullut, että joku oli ostanut timpuroimansa talon itselleen. Pohjoislahtelainen Marja-Leena Koto saapui myyjäisiin hirvikeitolle. –Olen käynyt näissä jo monen vuoden ajan. Tuntuu siltä, että tapahtuma on saanut uutta intoa uusien asukkaiden myötä. Hirvikeittohan se minulle on ykkönen, mutta luulen, että ostan jotain kotiin viemistä tuolta salin puolelta, Koto tarinoi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Eikä tapahtuma olisi ollut mitään ilman joulupukkia, joka jakeli makeisia perheen pienille ja vähän isommille. Pihalla odotteli puolestaan Riina Wallinin ja Noora Santalan valvonnassa ikinuori 22-vuotias Missi-tamma, joka odotteli ratsastajia kyytiinsä.