Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Tasa-arvosta eriarvoisuuteen?

Kansalaiset ovat liikkeellä Ranskassa ja esittävät vastalauseita verojen ja hintojen korottamiselle. Poliisi ja kansalaiset ottavat yhteen ja väkivaltaisuusilta ei vältytä. Kasalaiset kadulla kertovat, että heillä ei kerta kaikkiaan ole tuloja elämiseen, jos korotukset toteutetaan. Eurooppaan tulvii turvapaikanhakijoita. Näemme pakolais- tulvien lähtevän paremman toimeentulon perässä eri maiden rajojen yli Afrikasta Eurooppaan. Ovatko he apua hakemassa vai parempien elintasoa? Onko heillä oikeus tähän? Pitääkö meidän luopua elintasostamme, jotta globaaliset ongelmat eivät kärjisty. YK: ihmisoikeus julistus täyttää näinä päivinä 70 vuotta. Mihin suuntaan olemme menossa? Onko ihmisten perus oikeudet vahvistuneet vai heikentyneet? Myös maamme rajojen sisällä on myös eriarvoisuutta. Eriarvoisuudella syrjäytymisellä on pitkälle menevät seuraukset. Lähtökohta on, että kaikki yhteiskunnat, jotka ovat rakentunet eriarvoisuuden perustalle, ovat sortuneet tavalla tai toisella. Kun yksilö tuntee eriarvoisuutta hän ei enää usko yhteisönsä turvaan vaan liittyy samakaltaisiin ja organisoi vastarintaa. Samalla eriarvoista edustavat johtajat eivät kykene uudistaa hallintoaan ja saada aikaan kommunikaatiota kansalaisiin. Vallassa pysymisen halu ja narsistiset ominaisuudet ovat esteitä uudistuksille, jotka yhdistäisivät kansaa. Suomi täytti 101 vuotta ja linnassa oli vastaanotto, sapuskaa ja juomista, Soppajonossa oli samaan verran porukkaa kiven heiton päässä. Onko tämä oikeudenmukaista? Onko Suomi irtoamassa liitoksistaan? Ihmisten syrjiminen ja sortaminen on useimmiten johtanut vastareaktioon. Näin kävi Etelä Afrikan apartheid hallituksen, kuten Natsien käsitys ylemmyydestään, Berliinin muurin sortuminen lopetti kylmän sodan, torpparilaitos ja sen vaikutus osaltaan sisällissotaamme, Neuvostollisin hajoaminen ja sitä ennen bolsevikki vallankumous, Ranskan vallankumous, Kiinan kulttuurivallankumous jne. Yksittäiset ihmiset ovat murtaneet muureja: Martin Luther Kingin maaginen lause ”I have a dream” loi perustaa mustien oikeuksille Amerikassa. Nelson Mandela ei koskaan menettänyt arvokkuuttaan kun hän rauhanomaisin keinoin vapautti mustat sorrosta. Kaikissa näissä esimerkeissä on eliitin ja kansalaisten ero tullut liian suureksi, yhteiskunnat ovat repeytyneet rikki sisältäpäin. Teesini tässä on, että olkaamme tietoisia, jotta emme rakenna liian suuria jännitteitä, jotka johtavat eriarvoisuuteen. Toisaalta eriarvoisuudessa piilee valtava voima. Ihmiset eivät halua alistua. Esim. monet kirjailijat ja taitelijat ovat nousseet kurjuudesta. Olisin valmis sanomaan, että kurjemmilla on nyt monia valtionjohtajaa, jotka eivät tunnu olevan kosketuksiin tavalliseen elämä. Olisi ne parempia, jos viruisivat sellissä muutaman vuoden. Tai 0lisivat luostarissa tutkimassa itseään. Me tarvitsemme erilaisuutta. Yhteiskunta ja yhteisöt tarvitsee yksilöitä, joita arvostetaan eri tavalla, he ovat spesialisoituneita tiettyihin tehtäviin. Erilaisuus ei ole samaa kuin eriarvoisuus. Jälkimmäinen tarkoittaa, että sinulta riistetty mahdollisuudet vaikuttaa omaan tilanteesi. Vertaa tätä urheilu joukkueeseen, jossa on eri rooleja; hyökkääjä, puolustajia ja maalivahti. Jokainen tekee erilaista työtä erilaisissa rooleissa. Joukkueen tavoite on kilpailla ja voittaa. Olla paras. Se joukkue, joka tekee eniten maaleja voittaa. Voittaminen edellyttää erilaisuutta - mutta ei tasa-arvoa. Hyökkääjä tekee maaleja. Maalivahti torjuu. Näinhän se menee. Menestys tuo maallista mannaa. Mutta ei kaikille yhtä paljon. Maalintekijä saa eniten palkkioita ja kunniaa. Fanit eivät saa juuri mitään, mutta ovat mukana, ja jopa samaistuvat menestyksekkäisiin pelaajiin. Tämä edellyttää ett menestyminen ja että se kakku, jota jaetaan kasvaa. Ongelma syntyy, kun resursseja ei voida jakaa pelaajille ja faneille. Joukkue tulee eripuraiseksi ja etsii syntipukkeja. ”Most valuable player” sanotaan usein urheilussa. Vierastan sanoa arkielämässä, että joku on arvokkain tai ei ollenkaan arvokas. Meillä kaikilla on ihmisarvo. Yhteiskunnassa voi tapahtua samalaista liikehdintää, vaikkakin se voi tapahtua suuremmalla viiveellä. Yhteiskunta rakentuu erinäisitä tehtävistä ja rooleista. Rooleissa on yksilöitä, jotka omaavat osaavuutta ja hyväksyntää näissä positiossa. On myös hyväksytty, että nämä positiot palkitaan eritavoilla. Toiset saavat enemmän ja toiset vähemmän. Tähän voidaan tehdä hienosäätöä neuvotteluteitse. Nämä neuvotteluiden tuloksena saatu palkka ja edut tavallisesti hyväksytään tietyksi ajaksi eteenpäin. Hyvätuloinen maksaa enemmän tuloistaan veroa ja se jaetaan terveydenhuollon ja toimeentuloturvan kautta sitä tarvitseville. Julkinen hallinto turvaa yksittäisen kansalaisen tarpeet ”syntymästä hautaan”. Tämä on hyväksytty malli. Vähempituloiset kanalaiset hyväksyvät erilaisuuden, jos he tuntevat ett he saavat vähän enemmän tulonsiirtona parempiosaisilta. Parempiosaiset toisaalta hyväksyvät tulonsiirron, ts. korkeammat verot, jos he mieltävät, että saavat vastiketta, esim. turvallisuutta. Tässä on kyse legitimiteetistä. Osapuolet ovat hyväksyneet pelisäännöt. Tässä on legitimiteetti, kun osapuolet hyväksyvät systeemin ja se tuntuu oikeudenmukaiselta – niin malli toimii. Hyvinvointiyhteiskunnan ongelma ovat ne, jotka jostain syystä halua tai voi tehdä palkkatyötä. Miten taataa heille toimeen tulo ja elintaso. Miten turvataan, että he ja heidän perheensä eivät tunne olevansa yhteiskunnan ulkopuolelle? Takaammeko heille vastikkeetttoman toimeentulo vai ehdollistammeko me sen? Työllistettyjen ja ei työllistettyjen välille voi myös tulla kitkaa. Eriarvoisuus voi kyteä myös näiden välillä. Tunne oikeudenmukaisuudesta ja solidaarisuus alkaa rakoilla. Monet merkit viittaavat siihen. Työttömät, lapset ja vanhukset tuntevat syrjäytymistä. Heillä ei ole mahdollisitta elää sitä elämää, jota he haluaisivat elää ja voisivat odottaa hyvinvointiyhteiskunnalta. Asteittainen etääntyminen, erilaistuminen, syrjäytyminen ja oman identiteetin muuttumainen arvottomaksi on huolen aiheita päättäjille ja kaikille meille. Tämä on tilanne, jossa kaikkien ihmisten ja kansalaisjärjestöjen pitää toimia. Elämä ei ole jääkiekkopeliä, vaikkakin sen kuvauksen tein edellä. Elämä ei ole kilpailua, jossa vahvimmat voittivat. Jouko Arvonen Tarhapää