Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Multian valtuusto hyväksyi kunnalle 324 000 euroa alijäämäisen budjetin

Multian valtuusto hyväksyi tiistai-iltana 324 000 euroa alijäämäisen budjetin vuodelle 2019. Investointisuunnittelu käynnistyy 1.-9. luokkien yhtenäiskoulukeskuksen rakentamisesta. Tähän hankkeeseen on varauduttu talousarviossa suunnittelu-, purku ja väistötilakustannuksilla. –Varsinainen rakennusinvestointi määrittyy hankesuunnitelman valmistuessa. toivottavasti ensi vuoden aikana niin, että purkutyöt päästään aloittamaan jo ensi vuoden puolella, sanoo talouspäällikkö Hanna-Maija Oksanen . Koulukeskuksen investointisuunnitelma tarkoittaa ”ylimääräisiä” kustannuksia hankkeen osalta kaikille taloussuunnitelman vuosille. Puskurina kunta pystyy hyödyntämään metsäomaisuuttaan mahdollistaakseen koulukeskuksen investointihankkeen vaatimat väistö- ja rakennusaikaiset kustannukset. –Varsinainen investointi rahoitetaan laina- tai leasing-rahoituksella. Tilikauden tulokseksi ennakoitu -323 580 ei kunnan taloustilannetta heikennä merkittävästi, sillä taseessa on kertynyttä ylijäämää 538 000 euroa, millä tappio voidaan kattaa, sanoo Oksanen. Sote-menojen heilahdukset vaikea paikka Kunnanjohtaja Noora Pajari korostaa sote-puolen ennakoimattomuutta ja yllättäviäkin kustannuseriä, jotka tulevat pienille kunnille usein kiireellisellä aikataululla. –Etenkin pienten kuntien kannalta olisi nyt tärkeää, että sote-uudistus viedään maaliin, jotta sote-menojen kattamiseen saadaan leveämmät hartiat. Multian kokoiselle kunnalle 100 000–300 000 euron heilahtelut sote-menoissa ovat erittäin vaikeita paikata. Tämä tuntuu usein unohtuvan sote- ja maakuntavalmistelussa. Jo muutaman kymmenen tuhannen euron kustannusten kasvu tarkoittaa meillä välittömästi palvelujen karsimista, toteaa Pajari. Tarkan taloudenpidon avaimiin kuuluu suunnitelmallisuus: mietitään strategiaa useiksi vuosiksi eteenpäin ja sidotaan se kiinteästi osaksi valmistelutyötä. –Turhat kulut voidaan välttää suunnitelmallisuudella, näkee Pajari. Vanhustyössä ennakoiva ote Valtuutettu Maarit Mäkelä (kok.) kysyi valtuuston kokouksessa tarkennuksia muun muassa vanhuspalveluihin liittyen, esimerkiksi, että kaikilla 80 vuotta täyttäneillä multialaisilla, jotka eivät ole vanhuspalveluiden piirissä, on mahdollisuus maksuttomaan hyvinvointia edistävään kotikäyntiin. –Tarjoamme tätä kaikille ennaltaehkäisevänä toimintana, jotta voimme arvioida palvelujen tarvetta etukäteen ja vältyttäisiin kustannusryöpsähdyksiltä, selvitti perusturvajohtaja Satu Kokkonen . Hän esitteli myös uutta suunniteltua kotilomituspalvelua, jolla on tarkoitus tukea omaishoitajien jaksamista ja mahdollistaa heille vapaan pitäminen. –Tästä ei koidu lisäkuluja, vaan se on osa ennaltaehkäisevää ja varhaiseen välittämiseen painottuvaa työotetta, sanoi Kokkonen. Valtuuston keskustelussa kävi ilmi, että hyvinvointikäynneillä vanhusten luona on konkreettisia vaikutuksia: useita kasikymppisiä on esimerkiksi lähtenyt käynnin jälkeen mukaan matalan kynnyksen kuntosalille, jotta oma toimintakyky säilyy entistäkin parempana. Mäkinen kyseli myös yhdyskuntasuunnittelun henkilöstökulujen nousun perään. –Kyseessä on uuden koulun suunnittelijan, määräaikaisen projektityöntekijän palkka, selvitti Pajari. Lisäksi talousarviota käsiteltäessä Maarit Mäkelä esitti, että moottorikelkka nostetaan takaisin investointisuunnitelmaan, mutta esitystä ei kannatettu. Tämän jälkeen Mäkinen jätti valtuustoaloitteen latujen hoidon ulkoistamisesta. Keskustan osayleiskaavan teko alkamassa Multian kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti myös kaavoituskatsauksen 2018-2019. Parhaillaan meneillään on Siltalammin alueen asemakaavamuutos, joka käynnistyi keväällä 2017 yhteistyössä Keski-Suomen Ely-keskuksen kanssa. Kaavassa muutetaan osa teistä kaduiksi ja samalla tutkitaan Siltalammintien lähialueen maankäyttöä. Kaavaehdotus on tulossa nähtäville loppuvuodesta 2018. Lisäksi meneillään on koko kunnan rantayleiskaavan ja Pengerjoen rantaosayleiskaavan muutoksen selvitystyöt, työ alkoi syksyllä 2018. Koko kunnan rantayleiskaavan sekä Pengerjoen rantaosayleiskaava-alueiden maanomistajia tiedotetaan kirjeitse kaavamuutoksen käynnistämisestä loppuvuodesta 2018. Multian keskustan osayleiskaavan laatiminen käynnistetään lähitulevaisuudessa. Alue käsittää Multian nykyisen keskustan alueen ja sen reuna-alueita. Ajantasa-asemakaava päivitetään sen jälkeen kun Siltalammin asemakaavamuutos on lainvoimainen. Nettoinvestoinnit, 148 000 euroa (415 000 e vuoden 2018 muutettu talousarvio) Tuloveroprosentti 22,00 (22,00 % v. 2018) Vuosikate 372 000 euroa (357 000 e v. 2018) Tilikauden alijäämä -324 000 euroa (-56 000 euroa v. 2018) Lainakanta 944 000 euroa (1 280 000 euroa v. 2018) Lainakanta, €/asukas 586 euroa (780 euroa v. 2018) Lainakannan muutos -336 000 euroa (119 000 e v. 2018) Todellinen lainakannan muutos on noin -366 000 euroa.)