Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Onko Keuruun seudulla edessään näivettymisen vai toivon tie? Kumman sinä valitset?

Viime vuonna juhlimme satavuotiaan Suomen itsenäisyyttä. Katseet kääntyivät historiaamme. Tänä vuonna olemme aloittaneet uuden vuosisadan itsenäisyyden tiellä ja katse suuntaa eteenpäin. Itsenäisyyspäivä on suomalaisuuden ja myös kotiemme juhla. Oletko tullut ajatelleeksi, millaista kotiseutua sinä saat tänä päivänä juhlistaa? Entäs oletko ajatellut, millaista kotiseutua saat juhlistaa kahdenkymmenen vuoden päästä? Kerron nyt kaksi erilaista tarinaa siitä, millaisella kotiseudulla voisimme tulevaisuudessa asua. Seuraavaa tarinaa emme toivottavasti joudu kertomaan koskaan. On vuosi 2038. Istun Espoon keskustassa katsellen ulos betonimaisemaa ja muistelen aikaa, kun sain kasvattaa lapseni Keurusselän rannalla Keskisuomen sydämessä. Nyt Keuruu on näivettynyt, Multiaa ei käytännössä enää ole. Seutukunnalla asuu enää muutama tuhat asukasta, ja se on kitunut jo vuosia voimakkaan muuttotappion kurimuksessa. Aiemmin niin vahva metalli- ja metsäteollisuus on konkurssissa. Työpaikat ovat karanneet, yritykset poistuneet ja palvelut rapautuneet. Entiset seutukunnan ihmiset itkevät kehäkolmosen sisällä menetettyä lapsiperheiden paratiisia. Ihmisen toimet aiheuttivat luontokatastrofin, koko vesistön pilaantumisen. Ison kirjan toiminta, samoin kuin monien muiden yritysten ja yhdistysten toiminta on loppunut. Kulttuuritalot, kirkot ja urheiluhallit kumisevat tyhjyyttään ja rapautuvat käyttämättöminä. Keuruulla on yksi ala-aste, jossa on kaksi yhdysluokkaa, yläkoululaiset matkustavat parhaimmillaan sadan kilometrin päähän kouluun. Seutukunnan yllä vallitsee pahoinvoinnin ja epäluottamuksen kupu. Edessä on vain kuihtumisen ja näivettymisen tie. Mitä teimme, että tähän päädyttiin? Luontokatastrofi syntyi, kun yksilöt eivät kunnioittaneet luontoa. Kotitalouksien, maatalouden ja teollisuuden päästöistä ei haluttu pitää huolta. Se olisi ollut liian vaivalloista ja kallista. Ostimme kaikki palvelut ja hyödykkeet ulkopuolelta ja tulovirrat vähenivät. Unohdimme tukea paikallisia yrityksiä ja niiden kasvua. Päästimme sotepalvelut karkuun, ja niiden mukana lähtivät muutkin palvelut. Viimeiset metsät hakattiin ja myytiin halvalla. Jäi vain suuri arvoton aukko. Menetimme itsenäisyytemme – kaikki valta ja resurssit olivat lopulta ulkopuolisten käsissä ja ne vietiin kauas täältä. Unohdimme alkeellisimmatkin yhteisen työn ihanteet, emmekä osanneet toimia yhdessä. Emme arvostaneet sitä, mitä meillä jo oli ympärillä olevia ihmisiä ympäristöstä puhumattakaan. Jokainen meistä alkoi pelaamaan omaa peliään. Päästimme keskuudessamme valloilleen joukon negatiivisia voimia, esimerkiksi kateuden, ahneuden, joustamattomuuden. Päätöksentekoa ohjasivat voimakkaat ennakkoluulot, omien impulssien ajaminen ja jäykkyys. Kaiken takana oli loputon voiton ja oman edun tavoittelu. Emme olleet tietoisia niiden vaikutuksista. Ajoimme hyvät tyypit pois. Kukaan ei pystynyt palkkaamaan enää minkään alan ammattilaisia. Jossain vaiheessa totesimme, että meillä ei ole varaa lapsiin ja vanhuksiin, ylipäätään ihmisiin, ja hyvinvointiin käytetyt pienet prosentit kuntien budjeteissa olivat nekin liian suuret. Jälkeenpäin voi todeta, että säästimme ehkä väärissä paikoissa. Emme kuunnelleet kenenkään varoituksia, emme edes omatuntoamme. Kerroimme toisillemme ja ulkopuolisille huonoja tarinoita organisaatioista, paikkakunnasta ja yhteisöistä. Ne kuuluivat tapansa mukaan kauemmas kuin hyvät tarinat. Emme enää kokeilleet mitään uutta, uudet ideat suorastaan tyrmättiin. Halusimme pitäytyä siinä, miten oli tehty aina aiemminkin. Samalla kävi hitaasti niin, että sitä vain luovuttiin, luovutettiin ja latistuttiin. Olimme suistuneet näköalattomuuteen, ihan jokainen meistä. Emme enää tunnistaneet ihanteitamme, olimme lopulta luopuneet niistäkin. Tämä ei ollut se tarina, jonka halusin kertoa. Nyt kuulet toisen tarinan. Muistelen vuotta 2019. Hymy karehtii kasvoillani. Se oli vuosi, jota kaikki muistelevat mielellään. Se oli vuosi, kun Keuruun ja Multian kunnissa tehtiin ratkaisevia päätöksiä ja toimia, jotka avasivat koko seutukunnalle ja kaikille sen asukkaille mahdollisuuden aivan uudenlaiseen tulevaisuuteen. Silloin uskallettiin unelmoida, uskoa, toivoa ja kokeilla. Tuo vuosi johti tähän tilanteeseen, että seutukunnan väkiluku on vakiintunut elinvoimaiseksi ja jopa kasvaa hallitusti. Yritystoiminta kehittyy ja vahvistaa tuota elinvoimaa. Väkiluvun kasvu perustuu lapsiperheiden hyvinvointiin ja työperäiseen paikkakunnalle muuttoon. Seutukunta on niin sanotusti ihmisen kokoinen paikka asua. Se tunnetaan puhtaana ja turvallisena sekä lapsiystävällisenä seutukuntana, jossa viihtyvät niin nuoret kuin varttuneet. Omalta paikkakunnalta saa kaiken tarpeellisen ja ihmisen on mahdollista voida hyvin. Tämä on ekologinen ja melko omavarainen saareke ja yhteisö – täällä vallitsevat avoimuus, uusiutuvuus ja vastaanottavaisuus. Voisi sanoa, että olemme valinneet elää mutkatonta elämää ainutlaatuisessa ympäristössä. Uudet hyvinvointi- ja kulttuurikeskukset ovat elävöittäneet sekä Multian että Keuruun keskustaa. Ne toimivat paitsi kohtaamispaikkoina, myös kulttuurin ja luovuuden tyyssijoina. Kansalaisopistomme uudet kurssit kokoavat kaiken ikäisiä sivistämään itseään. Mahdollistavan johtajuuden, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin viikonlopun kestävät elämysluentopakettimme ovat maailmankuuluja. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kuinka päädyimme hyvinvoinnin paratiisiin? Ensinnäkin, tarinamme ei perustu kenenkään yksittäisen toimijan toimiin. Päätimme yhdessä, että haluamme vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme – niin sanotusti ottaa tulevaisuuden omiin käsiimme. Loimme yhteiset ihanteet ja uskoimme niihin. Uskoimme yhteisöllisyyteen, yhteistoimintaan ja avoimuuteen. Uskaltauduimme luottamaan päätöksentekijöihin ja virkamiehiin ja annoimme heille mahdollisuuden olla tuon luottamuksen arvoisia. Kaikki lähti ajatuksesta perustaa ekologinen asuinalue. On suorastaan hassua muistella asuinalueen perustamisen aikoja, kaikki nyt jo itsestään selvät asiat kuten hybridimuotoinen energiantuotanto, kiertotalous ja yhteisöllisyys tuntuivat silloin niin uusilta ja vaativat perehdytystä ja suorastaan asenneilmapiirin muutosta. Välitimme toisillemme ja ympäristöllemme positiivista kuvaa asioista, organisaatioista ja yhteisöistä. Kun positiivisuus oli aina jossain läsnä, se kantoi koettelemuksien läpi – ihan kuin paikkakunnalle olisi luotu vakavarainen positiivisuuden pankki. Positiiviset tarinat muuttuivat todeksi, kun palvelut ostettiin paikallisilta yrittäjiltä. Täällä tuotettiin itse laadukkaita ja korkealle jalostettuja tuotteita. Nyt seutukunnan yritykset voivat hyvin. Menestystekijöitä olivat mm. jatkuva uskallus, suositteleva ja keksivä yrityskulttuuri, yritysten yhteistoiminta ja teollisuuden ympärille syntyneet paikalliset klusterit. Kaikilla oli lupa kokeilla, lupa onnistua ja myös epäonnistua. Tarinat ovat ilmeisesti kantaneet myös maailmalle, koska alueen matkailu on kasvanut. Nyt asiakkaita viedään kädestä pitäen metsään kokemaan hiljaisuutta ja voimaantumaan alueen upean luonnon keskellä. Pitkien perinteiden hotellitoiminta on saanut uutta pontta luontoretriiteistä. Yksi eniten silloista poismuuttoa hillinnyt yksittäinen ratkaisu olivat ammatillisten oppilaitosten nuorille räätälöimät yksilölliset opinpolut yhteistyössä yritysten kanssa. Enää ei ollut pakko lähteä ja eksyä maailman turuille ja toreille. Suurin koulujen hyvinvointia rakentanut toimi oli nuorten pahoinvointiin ja näköalattomuuteen puuttuminen. Kirjoittaja työskentelee Keulink Oy:ssä. Keulinkin koolle kutsuma toinen ajatushautomo hotelli Keurusselässä torstaina 29.11. Tehtävänä oli visioida Keuruun ja Multian seutukunnan tulevaisuutta. Paikalla oli kaupungin virkamiehiä, yrittäjiä ja yhdistysten edustajia. Muun muassa seuraavat asiat päätettiin ottaa työn alle: seutukunnan markkinointistrategian laatiminen, ekologisen asumisen kokonaisuus (korjausrakentaminen, uudisrakentaminen, kaavoitus), Kutsu kaveri kylään -kampanjan aloittaminen, Keurusseutupäivien suunnittelu, yritysten avoimien ovien päivä oppilaille ja heidän vanhemmilleen.