Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Hetki rauhassa tekee hyvää - Keuruun yläkoulussa vietettiin välitunnit nuorten hyvinvointia parantaen

–Tästä tuli hyvä fiilis, koulussa saisi olla enemmänkin tällaisia rauhoittumishetkiä, sanoivat kahdeksasluokkalaiset Suvi Päivikkö ja Milaja Roth kokeiltuaan luontorentoutusta musiikkia kuunnellen ja keskisuomalaisia luontokuvia katsellen Keuruun yläkoulun Pääasiat haltuun -tapahtumassa tiistaina. Nuoret kertovat, että arki on aika hälinää. –Koulun lisäksi harrastukset, kavereiden kanssa oleminen ja läksyt vievät aikaa, tytöt sanovat. He kertovat kuitenkin syksyn mittaan rauhoittaneensa arkeaan. –Juuri nyt tuntuu ihan hyvältä, vapauttavalta. Ehkä olen itsekin rauhoittunut ja viime aikoina olen ollut myös enemmän kotona, pohtii Päivikkö. –Minäkin olen viettänyt enemmän aikaa kotona perheen kanssa kuin alkusyksystä, jolloin muutimme takaisin Keuruulle. Silloin tuli vietettyä paljon aikaa kavereiden kanssa, kertoo Roth. Perheen kanssa aika kuluu kotoisissa puuhissa. –Tehdään ruokaa, siivotaan ja vieraillaan isovanhempien luona. Välillä leivotaan, juttelee Roth. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Perhe, ystävät ja harrastukset ovat tärkeitä Seiskaluokkalaiset Helmi Kankaanpää , Oona Eerola ja Janica Lehtonen pohtivat toisella rastilla omaa mielipaikkaansa. –Kyllä se on koti, siellä on turvallista ja hyvä olla. Kotona ovat läheiset ihmiset., sanoi Eerola. Heille tärkeimpiä ja hyvää oloa tuovia asioita ovat perhe, ystävät ja harrastukset, erityisesti liikunta kuten jalkapallo ja sähly. Seurakunnan nuoriso-ohjaaja Tero Heikkilä piti tapahtumassa kännykkäpistettä, jossa yläkoululaiset pääsivät muun muassa testaamaan puhelinriippuvuuttaan ja osallistumaan Kumpi määrää puhelin vai sä? -haastekisaan. Kaikkiaan 11 joukkuetta latasi puhelimilleen YourHour-sovelluksen viikon ajaksi ja vähiten yhteensä puhelimella ollut joukkue voittaa sadan euron lipun pakohuonepeliin. –Nuoret tiedostavat hyvin, että puhelimella tulee vietettyä liikaa aikaa, mutta toisaalta asiaan ei välttämättä haluta tehdä muutoksia, arvioi Heikkilä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Henkinen hyvinvointi esillä Keuruun Nuorisopalvelut toteuttaa yläkoululla nuorten hyvinvointiin liittyviä teematapahtumia joka lukuvuosi. Teemat toteutetaan kolmen vuoden välein, näin kaikki luokat pääsevät osallistumaan vuorollaan jokaiseen teemaan. Päihdekasvatusteeman nimi on Selvästi onnellinen ja ihmissuhdeasioita pohditaan teemalla Minäkin olen ihminen. Tämän lukuvuoden 2018-2019 teemana on mielenterveys eli Pääasiat haltuun. Teemat toteutetaan yhteistyössä seurakunnan nuorisotyön, sosiaalitoimen kanssa ja tänä vuonna mukana on myös liikkuva koulu. Pääasioita otettiin tiistaina haltuun välituntitempauksissa, joissa oli seitsemän eri toimintapistettä pipareiden koristelusta rentoutukseen ja kännykän käytöstä ammattilaisten avun hakemiseen. Haapamäen yläkoululla teematempaukset järjestetään maanantaina 10. joulukuuta.