Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kuntokoris juoksi jämsäläiset kumoon

Koripallon sarjatoiminta loppui Keuruulla kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen koripallolle on täällä antanut kyytiä kuntokoriksen pelaajaryhmä. Siihen kuuluu nykyisin lähes 20 pelaajaa. Toki kaikki eivät eri syistä aina pääse pelaamaan ryhmän kahdesti viikossa oleviin harkkoihin. Sarjapelien hyytyessä myös koripallon ystävyyspelit lähes loppuivat lähikuntiin, kuten Jämsään, Mänttä-Vilppulaan ja Petäjävedelle. –Olemme pelanneet petäjävetisiä vastaan ainakin 2014. Jämsääkin vastaan olemme otelleet, mutta aikaa ja lopputulosta en muista, keuruulaisten Mikko Järvenpää muistelee. Ilmassa on hengähdys nostalgiaa, kun jämsäläiset saapuvat perjantaina Keuruun yläasteen saliin testaamaan keuruulaisten kunnon, taidon ja heittojen tarkkuuden. Keuruun Kuntokoris saa otteluun mukaan kahdeksan pelaajaa, vastustaja yhden vähemmän. Keuruun Kisailijoitten sarjajoukkueessa aikoinaan pelannut, tarkasti heittävä Tuomo Reijonen edustaa nykyisen asuinpaikkakuntansa joukkuetta, jämsäläisiä. –Vaikea sanoa, miten tässä pelissä käy. Meiltä jäi valitettavasti eri syistä pois muutama hyvä pelimies, Reijonen juttelee ennen peliä. Kuntokoriksen Mikko Järvenpää on varma joukkueensa voitosta. –Meillä on kova joukkue ja kyllä nyt voitetaan, Järvenpää ennustaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ottelu kulkee Järvenpään Mikon ennusteen mukaan koko ajan keuruulaisten komennossa. Kuntokoris voittaa pelin neljästä kymmenen minuutin erästä jokaisen. Kotijoukkueen johto on suurimmillaan ensi erän jälkeen (20-4) ja joukkue hallitsee sen jälkeen edelleen peliä koko ajan hyviä heitoilla ja nopeilla hyökkäyksillä. Ottelun lopputulos 79-34 kertoo keuruulaisten hallinnasta. –Oma pelimme vaikeutui, kun paras pelaajamme loukkasi ensi erässä nilkkansa ja meille jäi vain vaihtomies penkille. Olimme selvästi huonompia ja oma tempo ei riittänyt. Järvenpään Mikkokin juoksi ohi monta kertaa, Reijonen summaa peliä hymyssä suin. Keuruulaisten on helppoa hymyillä voiton jälkeen. –Voiton avaimina meillä olivat nopeat hyökkäykset ja kova tempo. Sillä saimme pelaajia vapaaksi korien tekoon. Hallitsimme omia levypalloja ja niistä oli hyvä lähteä nopeasti hyökkäämään, Järvenpää jatkaa. Pelin jälkeen joukkueet sopivat, että jämsäläiset saavat revanssin mahdollisuuden vuodenvaihteen jälkeen. Pelin tarkka aika jää vielä päättämättä. Keuruun Kuntokoris-Jämsä 79-34 (20-4, 22-14, 16-8 ja 21-8). Pistepojat Keuruu: Kerkko Jalava 20, Mikko Järvenpää 16, Matti Boman 12, Harri Skaren 11, Jussi Huttunen 9, Niko Vehnänen 7 ja Petri Niemelä 4. Pistepojat Jämsä: Paavo Laitinen 12 ja Tuomo Riihonen 8. "Voiton avaimina meillä olivat nopeat hyökkäykset ja kova tempo. Sillä saimme pelaajia vapaaksi korien tekoon. Hallitsimme omia levypalloja ja niistä oli hyvä lähteä nopeasti hyökkäämään." Mikko Järvenpää Keuruun Kuntokoris