Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

"Ihmisen keho on biomekaaninen ketju " – Kari Rautakorpi 60 vuotta

Tulevana sunnuntaina 60 vuotta täyttävä Kari Rautakorpi sai parhaimman syntymäpäivälahjansa jo etukäteen. Reilu viikko sitten syntynyt toinen lapsenlapsi antaa vaarille lisää vauhtia ja sisältöä elämään. –Nyt on hyvä syy juhlia tuplasynttäreitä, isovanhemmuudestaan ylpeä Rautakorpi hymyilee. Pyöreitä vuosia täyttävä Rautakorpi on alun perin Pohjanmaalta. Seinäjoen lakeuksilla syntynyt päivänsankari muutti Keuruulle 13-vuotiaana. Side Pohjanmaalle säilyi kuitenkin urheilun kautta. –Urheilu ja liikunta yhdisti meitä kylän poikia vahvasti. Pelasimme joukkuepelejä ja tietysti painimme. Vaikka olin jo muuttanut Keuruulle, kävin Pohjanmaalla painiharjoituksissa. Valmentajani oli olympiavoittaja Pertti Ukkola , jonka opeilla harrastin kreikkalais-roomalaisessa painia Lapuan Virkiässä. Aiemmin edustin Kauhajoen Karhussa, kertoo Rautakorpi. Painissa mies saavutti yksilölajeissa suurimmat saavutuksensa, kun Rautakorven palkintokaapissa kimaltelevat nuorten vapaapainin ja Koululiikuntaliiton SM-pronssi sekä nuorten Suomen Cupin mestaruus. Liikunnallinen mies piti koulussa historiasta ja uskonnosta. Myös kielissä Rautakorpi osoitti vahvaa osaamista. –Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa englannin, ruotsin ja saksan Keuruun lukiossa 1977, jonka lähdin suoraan suorittamaan varusmiespalvelusta silloiseen Savon Prikaatiin Mikkeliin. Kiinnostus käsin tehtävään terapiaan Kersanttina kotiutuneella Rautakorvella oli armeijan jälkeen kaksi haavetta: lähteä opiskelemaan joko liikunnan opettajaksi tai fysioterapeutiksi. Mies pääsi Keski-Suomen sairaanhoito-oppilaitokseen opiskelemaan fysioterapeutiksi. –Auttamisen halu ja saada ihmiset liikuntakykyiseksi olivat lopulta kai se, miksi halusin tälle alalle. Olin ensin töissä Keuruun terveyskeskuksessa, josta otin virkavapaata ja lähdin töihin sekä pelaamaan jääkiekkoa Sveitsiin. Siellä kiinnostuin käsintehdystä terapiasta sekä ihmisen tutkimisesta ja hoidosta, muistelee Rautakorpi. Jutut jatkuu kuvan jälkeen. Yli 30 vuotta fysioterapian parissa työskennellyt Rautakorpi näkee automatisaation ja työn staattisuuden vaikuttaneet ihmisten fyysiseen terveyteen. Tietokoneen päätteen edessä tehtävä työ on lisännyt ihmisten selkä- ja niskakipuja. –Kovat kivut voivat helpottaa pelkästään työasennon muuttamisella. Työssäni joudun yhä enemmän tutkimaan ihmisen kehon nivelliikkuvuutta sekä koko kehon liikekontrollin häiriöitä. Toisin sanoen, kun lihas on tottunut tekemään pitkään väärin asioita, se jää lihasmuistiin. Vasta kuuden viikon harjoittelun jälkeen lihaksen muistin on todettu alkavan parantua väärästä tottumuksesta, Rautakorpi syventää. Työnsä ohessa syntymäpäiväsankari on käynyt useita eri koulutuksia ja syventänyt tietojaan ihmisen kehon toiminnasta muun muassa CMP-terapeutin tutkinnolla, mikä tarkoittaa kivunhoitotekniikoiden ja mobilisoinnin erityispätevyyttä Mulligan-konseptilla. Paitsi fysioterapiasta, Rautakorpi tunnetaan myös Keuruulla myös jääkiekosta. Keuruulaisesta jääkiekosta ei voi puhua ilman Rautakorpi-nimen mainitsemista. Omalla pelaajaurallaan Sveitsin vuosia lukuun ottamatta Rautakorpi on edustanut ainoastaan KeuPaa, jonka paidassa miehelle kertyi 333 ottelua. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Suurimpana saavutuksena kiekkokaukaloista mies arvostaa eniten ensimmäistä Suomi-sarja -mestaruutta kaudella 2011–2012. Lähes 30 vuotta jääkiekkoa sekä juniorijoukkueissa että edustustasolla valmentanut Rautakorpi on nähnyt keuruulaisen jääkiekon kultavuodet kuin matalan profiilin kaudetkin. –Se huolestuttaa, että keuruulaisten junioreiden määrä on vuosien mittaan laskenut. Toivottavasti viime kevään Metsis-mestaruus kannustaa ja saa vedettyä mukaansa lisää jääkiekon harrastajia, Rautakorpi toivoo. Mies haluaa kiittää yhä jatkuvista valmennusvuosistaan Sari -vaimoaan, joka on mahdollistanut yrittäjän pitkän päivätyön päätteeksi jääkiekkovalmentamisen. –Vaimoni kanssa joskus juniorivuosien aikaan piirsimme keittiön pöydän ääressä yhdessä harjoituskuvioita paperille. Kun päivät ovat olleet työssä ja valmennuksessa pitkiä, vaimo on hoitanut lapset ja tehnyt ruoan kotona. Siitä olen kiitollinen, Rautakorpi arvostaa. Syntymäpäiviään Rautakorpi viettää perheen parissa. Syntynyt 2.12.1958 Seinäjoella. Perheeseen kuuluvat vaimo Sari sekä kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Työskentelee fysioterapiayrittäjänä. Suorittanut CMP-terapeutin ja IBITA-tutkinnon sekä Fascia-manipulaation kursseja. Harrastukset: jääkiekko, hiihto, tennis, koiran kanssa lenkkeily sekä hevosharrastus. Toiminut KeuPassa 28 vuotta jääkiekkovalmentajana. Yhä edelleen Mestis-joukkueen valmennusportaassa mukana.