Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Digitantasta myymäläepäillyksi

Katson hämmentyneenä itsepalvelukassan ruutua. Siinä lukee, että kyseessä on satunnaisseuranta ja myyjä tulee tarkistamaan ostokseni. Lattialla on ryhdikäs kylmälaukku, siihen olen mättänyt ostokset itsepalvelukassan iiphi-äänen jälkeen. Ihmisen aivotoiminta on kiinnostavaa. Monet väittävät nähneensä elämänsä kuin filmiltä orastavan kuoleman hetkellä. Näköjään sujuu muutenkin. Kun luulin olevani varasepäilty, muistin, kun otin viisivuotiaana naapurin Eetlan syttyskorista lehdenkappaleen, jossa oli Keski-Suomen juhannustyttöehdokkaan kuva. Ajattelin viedä sen siskolleni, jonka unelmana oli kansallispuku. Äiti laittoi minut Canossan matkalle pyytämään tädiltä anteeksi ja evästi, että nuppineulakin voi olla taivaan tiellä poikkiteloin. Äiti oli ompelija, mutten koskaan uskaltanut kysyä siitä jättiläisestä, jonka pukuun vaadittavien nuppineulojen yli kukaan ei pääsisi. Kaksi elämäni tärkeää asiaa ovat tekniikka ja kaupassakäynti. Molemmat ovat vastenmielisiä ja kiehtovia. Ilman kirjoitus- ja tietokonetta sekä kameraa en saisi lehti- ja tutkimustyöstä nykyistä vaatimatonta eläkettäni. Olen käyttänyt tietokonetta yliopistovuosistani 1974 alkaen, joten nuoret voivat panna digimuorille paremmaksi. Nyt odotan kassalla myyjää ja muistan, miten mieheni meni ostamaan vierasillalliselle viiniä pohjoisessa kotikunnassamme. Ovi oli kai tuuletusasennossa, joten hän meni sisään. Siistille virkamiehelle sanottiin: ulos, aukeaa kahden minuutin kuluttua! Emme tarvinneet kaupan palveluja enää koskaan. Olen luonteeltani suomalaisittain ehkä rasittava eli hymyilevä höplöttäjä, joka sulaa jokaisen lapsen ja aikuisenkin myönteisestä katseesta. Kun nuori myyjä näppäisee vapautuksen ruudulle ja toinen tulee toimistotiloista todeten hänelle, että ”väärä hälytys”, olisi minulle pieni anteeksi viivytys -sanonta tehnyt poikaa. Mietin, onko vuosikymmeninen samettitakkini, jonka haapamäkeläinen taituriompelija teki vanhan tanskalaisen takkini malliin, sittenkään hyvä juttu. On se. Kaupat ovat meitä varten. Arjen kiireessä jokainen saa osansa toisen myötätunnosta, myös myyjät, joiden vaativaa ja raskasta työtä arvostan. Kotikyläni kaupoissa ja lähes aina kirkonkylä Keuruulla saan hienoa palvelua, emme hae niitä muualta. Toivon, että voisimme sanoa tai ainakin ajatella: Kiitos, olipa mukava, että nähtiin. Tulipa kaupat tai ei. "Arjen kiireessä jokainen saa osansa toisen myötätunnosta."