Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Lentopallon peluu on hyvä syy pitää omaa kuntoa yllä

Keuruun Eräpallo -seura on jo vuosikausia pitänyt huolta seniori-ikäisten kunnosta. Seura on tarjonnut ja tarjoaa edelleen mahdollisuutta pelata lentopalloa jopa usean kerran viikossa. Pelaajat antavat pallolle kyytiä Seukalla, eli seurakuntakeskuksen salilla Keuruulla. –Ennen peliä verryttelemme ja vasta sen jälkeen muodostamme joukkueet. Tänään perjantaina meitä on täällä kahdeksan. Muutama seuran jäsen pelaa myös Jyväskylässä Homenokkien eri joukkueissa ja heillä on samaan aikaan harkat, Eräpallon vastuuhenkilö Kari Rautava kertoo kentän reunalta. Peliväline pidetään elossa Verryttelyyn kuuluu mm. syöttelyä samalla puolen verkkoa. Hyvästä passista voi myös lyödä varovasti palloa kaverin suuntaan. Pallo ei saa kuitenkaan osua kenttään vaan peliväline on pidettävä "elossa ilmassa". Noin vartin kuluttua on aika muodostaa joukkueet. Täysiä perjantaijoukkueita eli 6 vastaan 6 ei nyt saa. Vajaamiehiset joukkueet tietävät sitä, että jokainen pelaaja saa liikuntaa normaalia peliä enemmän. Vastustajalla on näet enemmän tyhjää tilaa hyökkäyksessä lyödä pallo yli verkon naapurin kenttään. –Olen ollut mukana pelaamassa täällä vuodesta 2014. Tämä on eläkeläiselle hyvä liikuntamuoto ja se sopii minulle hyvin. Tänään tuli pelissä hiki, kun pelasimme vajalla miehityksellä molemmin puolin verkkoa. Lentopalloa olen pelannut jo työikäisestä, jolloin asuin Vammalan alueella. Siellä lentopallo on suosittu peli, Matti Pusa kertoo harkkojen jälkeen. Hiki virtaa harkoissa Seuran ikäpresidentiksi esittäytyvä Raimo , Rami , Pummila tunnustaa myös, että hiki virtaa harkoissa. –Perjantaina tuli pelattua koko harkka-aika täyteen, eli kaksi tuntia. Hiki siinä siis tietysti tulee. Mukavaa on pelata lentistä. Eräpallossa olen ollut mukana jo 17 vuotta. Meillä on ollut jo pitkään tapana pelata turnauspelejä muita eläkeläisjoukkueita vastaan. Muutama viikko sitten pelasimme täällä tamperelaisia vastaan kaksi peliä. Voitimme ne molemmat eli olimme huonoja isäntiä. Ikärajoina joukkueissa on 70 ja 75 vuotta, Pummila tuumii. Esa Ryynänen pelaa Eräpallon lisäksi myös Homenokissa. Perjantaina hän on kuitenkin mukana Keuruun harkoissa. –Liikunnan puute on se, mikä minua tänne kentälle vetää. Olen pelannut lentopalloa koko ikäni. Liikunnan lisäksi siinä saa olla mukana mukavassa porukassa. Parhaimpana viikkona lentistä tulee pelattua viisikin harjoituskertaa, Ryynänen laskee. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Fyysisen kunnon vuoksi mukana Ryynäsen tavoin Seppo Mäntylaakso käy molempien seurojen harjoituksissa. Perjantaina hän on Jyväskylässä Homenokkien harkoissa. –Keuruulta meitä pelaa Homenokkien eri ikämiesjoukkueissa minun ja Ryynäsen Esan lisäksi Pilkkakankaan Heikki sekä Viinikan ja Valkeejärven Pentit . Seuraava Homenokkien turnauksemme on kahden viikon kuluttua Tampereella. Minä pelaan monen muun lailla lentopalloa kunnon takia, Mäntylaakso juttelee. Joukkueen pisimpänä pelaajana hän iskee verkolla palloa vastustajan kenttään ja torjuu heidän lyöntejään. Kari Rautavan mukaan lentopalloa on pelattu Eräpallon lipun alla jo vuodesta 1987. Seuraa ei ole rekisteröity ja hän on sen vastuuhenkilö-puheenjohtaja. –Jos lentopallon peluu kiinnostaa, niin tervetuloa. Mukaan kyllä mahtuu, Rautava toivottelee.