Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Muistoja koululiikunnasta

Kuulun siihen ikäpolveen, joka aloitti peruskoulunsa vuonna 1972. Oma luokkahuoneeni on tavallaan vielä olemassa, sillä tänä päivänä pulpettini paikalle sijaitsee suurin piirtein Kulttuuritalo Kimaran esiintymislavan katsomo. Koulun piha toimi monipuolisena urheilukenttänä, jossa pelattiin niin jalkapalloa, pesäpalloa kuin polttopiiripalloa. Kivikoululle siirryttyä ulkoliikuntapaikka säilyi samana, mutta sisäliikuntaan avautui iso sali. Mantelan Alpo peluutti meille lento- ja koripalloa sekä kahden tulen välissä -kisaa, joka perustui pitkälle polttopiiripallon sääntöihin. Koululiikunta on ollut ja on jossain mielessä vieläkin laji, jossa jyvät erottuvat akanoista jo ensimmäisillä luokilla. Jos et ollut lahjakas liikkuja, kuten minä, sain olla aina se viimeinen pelaaja, joka valittiin joukkueeseen tai jolle ei syötetty lainkaan joukkuelajeissa. Koulun yleisurheilukilpailut olivat totisinta totta. Ne oppilaat, jotka harrastivat liikuntaa jo vapaa-ajallaan, keräsivät menestystä omalle luokalleen. Me muut, joita ei kelpuutettu osallistumaan, hurrattiin omiemme puolesta. Yläasteella ja lukiossa Huohvanaisen Pertti , "Jallu" , opetti meitä monipuolisesti eri lajien pariin. Telinevoimistelu oli yksi vastenmielisimmistä lajeista. johon oli selkeä syy; rekissä ei pystynyt muuta kuin roikkumaan. Juuri niillä liikuntatunneilla oppilaskato oli suuri. Oli flunssaa, nilkannyrjähdystä ja vatsakipuja. Kyllä "Jallu" tiesi, mistä kenkä puristaa. Fiksuna opettajana hän kehitti niille tunneille avustajan rooleja ja tuloslaskentaa "vammautuneille" oppilaille. Koululiikuntatunnit olivat silti niitä tunteja, joita aina odotti. Joskus saattoi pallopeleissä onnistua, josta tuli onnitteluja ja kannustusta. Se kohotti itsetuntoa, joka ruokki yrittämään yhä enemmän, joka taas toi onnistumisia ja niin edelleen. Teoreettisen opiskelun vastapainoksi liikuntatunnit on edelleen kuin valopilkku pimeässä. Jos koululiikunnassa onnistutaan luomaan oppilaalle liikuntakipinä, se kestää tavalla tai toisella vanhusikään saakka. Ei aina kilpailu edellä, vaan enemmän monipuolisesti uusia lajeja esille tuoden. Minullekin kävi lopulta hyvin. Löydettyäni oman liikuntalajini, johti se lopulta monien mutkien kautta nykyiseen ammattiini.