Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Keuruulaisjärjestöjen joulumyyjäiset ovat jo ovella

Perinteiset keuruulaisjärjestöjen joulumyyjäiset pidetään jälleen joulukuussa Keuruun yläasteen salissa. Myyjäispäivä on sunnuntai 16. joulukuuta eli viikko viimekertaista myöhemmin. Myyjäiset kestävät entiseen tapaan kaksi tuntia. Myyjäisjärjestelyistä vastaa Keuruun Yhteiskoulun yläkoulun jopo -luokka Keuruun kaupungin tukemana. –Olemme järjestelyvastuussa nyt neljättä kertaa, joten kokemusta siitä on kertynyt meille jo paljon. Haluamme tarjota kaikille, pienille ja isoille keuruulaisjärjestöille mahdollisuuden tulla myymään tuotteitaan ja siten hankkimaan varoja omaan toimintaansa, jopo -opettaja Arttu Rousi kertoo. –Myös koululuokat, urheiluporukat, muut porukat, joukkueet ja ryhmät ovat tervetulleita mukaan. Hoidamme mainonnan, pöytäpaikkojen myynnin sekä salijärjestelyt. Pidämme myös kahviota ja meillä on oma myyntipöytä salissa. Saamamme tuoton käytämme ensi kevään leirikouluun. Meille on kunnia-asia olla järjestämässä näitä monelle tuttuja myyjäisiä, Löytöjä pukinkonttiin Salin myyntipöydiltä jokainen voi tehdä entiseen tapaan löytöjä joulupukin konttiin ja joulupöytään. Tarjolla on ainakin käsitöitä, askarteluja, leipää, sinappia, suutarinlohta, joululeivonnaisia sekä muita herkkuja. Hyvällä tuurilla salista saa mukaansa jouluvihdan- tai vastan sekä pitkävartisen luudan ja arpajaisista herkkukorin tai joulukinkun. Myyjäisiin lähtee Rousin johdolla ensi kertaa Keuruun Yhteiskoulun yläkoulun kalastuskerho. –Laitamme myyntipöydällemme kerhossa sitomiamme perhoja kolme vieheen lahjapakkauksessa. Niihin perhoihin kyllä kalat nappaavat. Lisäksi huoltajamme ovat luvanneet tuoda myyntiin jouluun liittyviä herkkuja. Järjestämme myös arpajaiset, kerholaisryhmä lupaa. Sen pöydälle on tulossa (säävarauksella) myyntiin myös graavattuja kirjolohifileitä, jotka ostaja voi laittaa pakkaseen jouluaattoa odottamaan. Kahvio palvelee Joulumyyjäisissä ei nytkään tarvitse olla kuivin suin. Jopo -luokka taikoo entiseen tapaan koulun ruokalaan kahvion. Perinteiset paikan päällä paistetut joulutortut ja korvapuustit houkuttelevat tuoksullaan jokaisen hetkeksi levähtämään kahvi- tai teekupposen äärelle. Salissa on luvassa runsaasti arpajaisia sekä tunnelmallista joulumusiikkia. Parkkipaikkoja löytyy autolla saapuville rajoitetusti koulun henkilökunnan P -paikalta koulurakennuksen takaa jyväaitan ja keittiön kulman kautta ajaen, jonkin verran koulumäeltä, uimahallin läheltä sekä Aurinkolinnan edustalta. Koulun etupihalle on ahdasta ajaa ja koulun ulko-ovien edustat on pidettävä avoinna eikä niitä saa tukkia turvallisuuden takia.