Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Johanna Lemmetyinen on Keuruun seurakunnan uusi kanttori

–Olenhan minä ehtinyt täällä jo useamman ehtoollishartauden musiikista huolehtia. Olin mukana myös pyhäinpäivän jumalanpalveluksessa, kertoo Keuruun seurakunnan uusi kanttori Johanna Lemmetyinen , 35. Hän aloitti tehtävässään marraskuun alussa. Pian on käsillä adventti, joulunalusaika ja sitä myötä kauneimmat joululaulut. –Olen jo kuullutkin, että Keuruulla Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia järjestetään paljon, sanoo Lemmetyinen. Keuruulla hän on asunut nyt vajaat kaksi viikkoa ja paikkakunta on hänelle entuudestaan tuntematon. Myöskään Keski-Suomessa hän ei ole aiemmin asunut. Sopiva asunto Keuruulta löytyi varsin helposti. –Tuttuja minulla ei vielä ole täällä, mutta työyhteisössä minut on otettu hyvin vastaan. Olen tuntenut itseni todella tervetulleeksi ja saanut hyvän ensivaikutelman Keuruusta. Olen kokonaan uuden alussa, tyhjältä pöydältä lähdetään, kertoo Lemmetyinen. Hän muutti Keuruulle Pirkanmaalta Pälkäneeltä, jossa hän työskenteli Luopioisten kappeliseurakunnan kanttorina lokakuun loppuun saakka. Syntyisin Sastamalasta Johanna Lemmetyinen on syntyisin Sastamalasta, Vammalan seudulta. Hän opiskeli C-kanttorintutkinnon Turun konservatoriossa, josta hän valmistui 2007 ja jatkoi myöhemmin opintojaan Sibelius Akatemian Kuopion yksikössä musiikin maisterin tutkintoon kirkkomusiikin koulutusohjelmassa pääaineenaan laulu. Sieltä hän valmistui 2013. Työuraa hänelle on karttunut jo opiskeluajoista lähtien: sijaisuuksia Nokian ja Pälkäneen seurakunnissa kunnes valmistuttuaan Lemmetyinen sai kanttorin viran Luopioisten kappeliseurakunnasta Pälkäneeltä elokuussa 2014. –Muusikkona olen monipuolinen ja monenlaisesta kiinnostunut. Minusta musiikkia kannattaa tehdä eri tavoilla. Laulajahan minä olen, mutta vieläkin enemmän miellän itseni seurakunnan musiikin sekatyöläiseksi. Työskentelen mielellään ihmisten kanssa, kuvailee Lemmetyinen työotettaan. Hänestä musiikin rooli on suuri sekä seurakunta- että jumalanpalveluselämässä. –Musiikki yltää paljon pidemmälle ja syvemmälle kuin sanat, toteaa Lemmetyinen. Yhteistä musiointia Johanna Lemmetyinen haluaa olla tekemässä monipuolista ja monimuotoista musiikkityötä kaikenikäisten seurakuntalaisten kanssa Keuruulla. –Toivon, että nuorten musiikkitoiminta saadaan pyörimään. Nautin myös kuorotyöstä, kanttorin työn suolahan on juuri se, että pääsee laulamaan ja soittamaan toisten kanssa, sanoo Lemmetyinen. Hänen vastuulleen Keuruun seurakunnan kuoroista tulee Haapamäen ja Pihlajaveden aikuisten sekakuoro. –Toivon, että seurakuntalaiset ottavat minuun rohkeasti yhteyttä, kun tulee asiaa. Jos haluaa vaikka tulla soittamaan tai laulamaan jumalanpalvelukseen ja muutenkin, sanoo Lemmetyinen. Vapaa-ajalla hän kertoo lähtevänsä sauvakävelylenkille. Myös kaikenlaiset käsityöt ovat lähellä sydäntä. –Ensimmäiseltä ammatiltani olen pukuompelija, vaikka en niitä töitä ole koskaan tehnytkään. Tykkään ompelemisesta ja kaikenlaisesta käsillä tekemisestä. Ensi vuoden puolella ajattelin lähteä johonkin kansalaisopiston ryhmään harrastamaan, täytyy katsoa, mitä kaikkea täällä on tarjolla, kertoo Lemmetyinen. Keuruun seurakunnan kanttori 1. marraskuuta 2018 alkaen. 35-vuotias. Kotoisin Sastamalasta. Opinnot: C-kanttori Turun konservatorio 2007 ja Musiikin maisteri 2013 Sibelius Akatemian Kuopion yksikkö. Työuraa: Sijaisuuksia Nokian ja Pälkäneen seurakunnassa. Pälkäneen Luopioisten kappeliseurakunnan kanttorina 2014-2018. Harrastukset: sauvakävely ja käsityöt. "Musiikki yltää paljon pidemmälle ja syvemmälle kuin sanat." Johanna Lemmetyinen Keuruu seurakunnan kanttori