Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Jaakko Kivi-Mannilan taiteen aistikas eläinmaailma

Jaakko Kivi-Mannila on Keuruulla asuva puutarhuri. Myös hänen juurensa ovat Keuruulla. –Piirtämisestä kiinnostuin jo pienenä. Viime vuosina olen löytänyt piirtämisen uudestaan. Käyn viikoittain Keuruun kansalaisopiston järjestämässä kuvataiteilija Tanja Koskisen vetämässä aikuisten kuvataidekoulussa, johon lähipiirini sai minut houkuteltua, Kivi-Mannila kertoo ensimmäisen näyttelynsä taustoista. Luonnon kanssa Jaakko Kivi-Mannila on ollut tekemisissä aina. –Suomi on onnellinen maa, sen luonnon tilasta näkee, kuinka se voi hyvin. Eläimiä kuvaavat piirustukseni ovat syntyneet eläindokumentteja ja tiedeohjelmia katsomalla sekä tieteellisiä eläinjulkaisuja seuraamalla, kertoo taiteilija. Teoksissaan Manniskylän lapsuuden maisemissa nähdyt villi- ja kotieläimet, istutetut kukat ja puut saavat rinnalleen eksoottisia eläimiä ja kukkia. –Piirtämisessä minua kiinnostavat liike ja värit sekä tunteita herättävät eläinhavainnot, joista tuli suosituimpia kuvauskohteitani. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on härkä, ja muut sarvipäiset eläimet. Piirrän myös Suomen luonnolle erikoisimpia eläimiä, kuten kilpikonnia, vaihtolämpöisiä liskoja ja sammakkoeläimiä sekä isoja eksoottisia eläimiä tiikereistä alkuhärkiin. Sommittelen isoja ja pieniä eläimiä samaan kuvaan, isot eläimet saattavat olla luonnossa hurjia ja pelottavia pienten eläinten kannalta, kertoo Kivi-Mannila. Eläinten ilmeet puolestaan kertovat niiden aikeista, olosta ja elämästä; onko tilanne turvallinen. Tarkkaavaisuus vesiekologiaan näkyy suomalaisia kaloja esittävässä piirroksessa, jossa on myös erikokoisia kaloja, petokaloista hauki hampaineen, kampela, made, särki ja siika. Suomalaiset luonnonkukat saavat rinnalleen Kivi-Mannilan lempikukan, narsissin ja joulutähden, kaikki kukat kukkivat samassa piirroksessa. Väreistä erityisesti vihreä vetoaa Kivi-Mannilaan. –Vanha havumetsän väri on lempivärejäni, se esiintyy kuvissani usein. Toisaalta eläinhahmot ovat usein töissäni monivärisiä, kuten koirat tai lehmät, sanoo Kivi-Mannila. Jaakko Kivi-Mannilan näyttelyssä aukeaa ainutlaatuinen näköala aistikkaaseen eläinmaailmaan. Luonto sydämessäni -näyttely on yhdistelmä luontoaiheisia piirroksia, jotka on toteutettu lyijykynällä, väriliiduilla, tussilla tai akvarellimaalaustekniikalla tai näitä yhdistellen. Taustafilosofia teoksille on luonto ja sen hyvinvointi. Kiinnostus eläinten evoluutioon ja polveutumiseen sekä luonnonsuojeluun näkyy töiden eläinvalinnoissa ja sommittelun dynamiikassa. Kivi-Mannilan värien ja viivan käyttö on vaihtelevan rikasta. Hän pyrkii uudistamaan ilmaisuaan taiteilijana kaiken aikaa. Näyttelyn teoksista näkyy, että ne ovat syntyneet rakkaudesta piirtämiseen. Jaakko Kivi-Mannilan esikoisnäyttely Luonto sydämessäni on esillä Lehtiniemen Aulagalleriassa 3. helmikuuta 2019 saakka. Lehtiniemen Aulagallerian näyttelyt organisoi Keuruu museo.