Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pikkupelottavaa Kirjastolla - Halloween syntyy askartelemalla ja tarinoimalla

Halloween on alkujaan kelttiläisessä kulttuurissa tarkoittanut talven alkua, joten perjantaina Keuruun katukuvassa nähdyt musta-oranssi ilmapallot, maalatut kasvot ja pienet kepposet sattuivat varsin varsin sopivaan hetkeen. Edeltävänä yönä maassa ja teillä käväissyt muutaman sentin räntäkerros vihjaili vahvasti tästä vuodenajan vaihdoksesta. Kirjastossa kävi iltapäivällä vilske, kun järjestetty Halloween-aiheinen ohjelma veti paikalle kymmeniä lapsia vanhempineen. Upeiden naamiaisasujen lisäksi lapsilla riitti hauskaa askartelupöydän ääressä, jossa tehtiin muun muassa pahvilautasista mörkönaamoja ja väriteltiin kasvoväreillä omaa naamaa. Tarjolla ohjelman lisäksi oli mehua ja keksiä, jotka nekin hyvin teemaan sopivasti koristeltuina. Kummitussatubingossa bongailtiin koko perheen voimin kertomuksen lomasta merkkejä bingolomakkeeseen, mutta sitten puoli viiden aikaan alkoivat jännittävät kummitusjutut. –Se on jo oikeasti sen verran jännää tarinaa, että ihan perheen pienimmät saavat sillä aikaa tehdä jotain muuta, kertoi ohjelmaa järjestämässä ollut Hanne Rokkonen. Nuorta väkeä pikkupelottelut eivät varsinaisesti hätkäyttäneet, vaan kaikki, jopa mysteerilaatikkoon käden työntäminen tuntui vain olevan hauskaa. Niin kuin kuuluikin. Ja mysteerilaatikostakin lopulta jokainen sai pienen iloisen yllätyksen, suklaakolikon. Halloween-teemallinen päivä oli osa Kaupan Keskus Keuruu - kehittämishankkeen tuottamaan ohjelmaa ja se näkyi katukuvassa laajemmminkin. Mukana olleet liikkeet erotti musta-oransseista ilmapalloista ja sisällä kukin liike oli ideoinut pieniä omia lapsenmielisiä juttuja. –Meillä oli tällainen aaveiden aarrearkku täällä, ja jos sinne uskalsi kätensä työntää, sieltä nousi pieni yllätys, kertoi Kaisa Kankainen Keuruun Luontaistuotteesta. –Velhon taikaliemen aineksia sai tuossa päivällä lähteä hakemaan lisää, kun kävijöitä oli yli odotusten, jopa toistasataa, kertoi Hanne Paananen Hannen Tekosia liikkeestä iltapäivällä. Osallistuneista liikkeistä kerrottiin päivän päätteeksi samaa tarinaa, että päivä oli selkeästi edellisvuotta vilkkaampi, kävijöitä oli jopa puolet enemmän. Liikkeiden lisäksi Halloween-teemaa nähtiin illalla myös uimahallissa ja useat Keuruuntien ravitsemusliikkeet tarjoilivat herkkuja samassa hengessä. Katso videolta tunnelmia Kirjastolta: