Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kuntoportaat vihittiin käyttöön Kurkiniemessä - Malttamattomat keuruulaiset ovat harjoitelleet niissä jo rakentamisen aikana

–Keuruun Osuuspankki täyttää tänä vuonna 110 vuotta ja juhlallisuuksia miettiessämme halusimme pankissa muistaa keuruulaisia mahdollisimman yleishyödyllisesti ja pitkäaikaisesti. Kuntoportaita voivat kaikenikäiset käyttää hyödykseen. Toivomme että nämä tuovat keuruulaisille iloa ja terveyttä, sanoo Keuruun Osuuspankin toimitusjohtaja Markku Ristiniemi avajaisissa torstaina. –Pankki otti yhteyttä liikuntatoimeen ja yhteinen kohde ja yhteistyö löytyi hyvin pian, sillä kuntoportaita on toivottu Keuruulle jo muutaman vuoden ajan. Ne olivat myös pankin väen mietteissä, kertoo Keuruun vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola . Oikeaan ajatukset osuivatkin, sillä keuruulaiset ovat tyytyväisiä portaiden valmistumiseen. Seitsemäsluokkalaiset jalkapallon harrastajat Konsta Heliasvuo ja Matias Mahlamäki olivat kokeilemassa portaita koulun liikuntatunnilla heti avajaisaamuna. –Hyvä, että tällaiset saatiin Keuruulle, nyt pääsee harjoittelemaan lähellä, sanoi Heliasvuo. Hän oli käynyt kokeilemassa portaita jo ennen avajaisia. –Porrasharjoittelulla kunto paranee. Nyt tunnilla menin nuo varmaan parikymmentä kertaa. Jalat olivat kyllä lopussa hapoilla, sanoi Mahlamäki. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ihanat portaat kuntoilijalle Keuruulainen Raija Keskinen oli niin ikään uuteen liikuntapaikkaan tyytyväinen. Innokkaana liikunnan harrastajana hän lenkkeilee varuskunnan maastoissa, käy ikinuorten jumpassa ja kuntosalilla Seiponrannassa. Lajeista vain curling on jäänyt viime aikoina vähemmälle muiden kiireiden takia. –Ihanat portaat kunnon kohotukseen ja kuinka kauniissa maisemassa! Varsinkin, kun aina muutenkin käytän rappusia vaikka olisi hissikin vieressä. Asun tuossa lähellä Kurkiniemessä, näissä maisemissa tulee ulkoiltua. Lenkillä poikkean aina tuolla Kurkiniemen kuntoilulaitteissa, mutta nyt täytyy ottaa myös nämä portaat ohjelmaan, sanoi Keskinen. Hänkin oli käynyt kokeilemassa portaita jo niiden rakennusaikana. –Portaiden askelsyvyys on hyvä. Hyvä että Keuruulla panostetaan tällaisiin kuntoilumahdollisuuksiin, jotka palvelevat kaikkia. Ilmaista liikuntapaikkaa voivat kaikki käyttää, eläkeläisetkin, jos ei oikein ole varaa pääsymaksuihin, kehui Keskinen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Paikka löytyi Kurkisaaresta Kuntoportaiden paikan valintaa mietittiin jonkin aikaa. Keskeistä oli mäen riittävä jyrkkyys ja sopiva pituus. Paikka löytyi keskustasta Kurkilahden rannalta, entisen hyppyrimäen alastulopaikan kohdalta. Portaat yhdistävät Kurkilahden rannassa kulkevan kävelytien ja Kurkilahdentien, joten ne toimivat myös kulkuväylänä, jossa aikaisemmin on ollut vain metsäpolku. Sijaintinsa puolesta portaat palvelevat hyvin alueella asuvaa ikääntyneempää väkeä, mutta eivät koulutkaan ole kaukana. –Rakennustöiden aikaan jotkut sanoivat, että on hyvä saada tähän portaat, sillä oikopolku on ollut liukas sateella ja talvisaikaan, sanoi portaiden rakentaja Mikael Kangasniemi, liikuntapaikkojen hoitaja Keuruun kaupungilta. Valaistut ja kestopuiset Kuntoportaiden rakennusmateriaalin lahjoitti Keuruun Osuuspankki ja liikuntatoimi suunnitteli ja rakensi portaat sekä kustansi valaistuksen. Portaat on rakennettu tukevasta kestopuusta, niin että ne kestävät isommankin ihmisen hyppelyä ja juoksua, joita porrastreeneissä tehdään. –Itse rakennustyöt kestivät yhteensä kuutisen viikkoa, josta neljä viikkoa työskenneltiin intensiivisesti. Suurempia ongelmia ei ollut, tosin sateiden aikaan pulmana oli maan valumista, mutta siitäkin selvittiin, kertoo Kangasniemi. Erityisesti lähiympäristössä asuvat iäkkäätkin on huomioitu siten, että porrasaskelma ei ole kovin korkea ja portaissa on tukeva kaide. Valaistus antaa lisää käyttöaikaa ja turvallisuutta portaille. Portaiden puolivälissä on myös levähdyspenkki, jos haluaa huoahtaa tai muuten vain nauttia maisemasta. Kunnossapidosta vastaa liikuntatoimi. Portaissa ei ole talvikunnossapitoa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Portaista puhtia jalkalihaksiin Porrastreeni on tehokas monipuolinen erityisesti jalkalihasten kehittäjä. Alkuun pääsee sillä, että kulkee portaita erilaisilla nopeuksilla ylös ja alas, askelma kerrallaan, pidemmillä harppauksilla tai tasahypyillä. Keuruun kuntoportaissa on jo järjestetty ohjattuja harjoituksia eri tahojen toimesta. –Liikuntatoimi järjestää porrastreeniin opastusta ainakin 5.-11. marraskuuta, jolloin on valtakunnallinen Porraspäivät-kampanja, kertoo Heli Peltola. Portaiden pituus 56 metriä, noin puolivälissä on levähdyspenkki. Korkeusero alhaalta ylätasanteelle on 16 metriä. Rappusia 97 kappaletta. Portailla ei ole virallista osoitetta. Kurkilahdentie 11:stä löytyy portaiden yläpää. Siihen voi tulla pyörällä tai jalan. Parkkipaikka autolle löytyy sen sijaan Wegeliuksentie 7:stä eli Kurkisaaren parkkipaikalta. Sieltä matkaa portaiden alapäähän on noin sata metriä Kurkilahden rantatietä pitkin kävellen. Edit: Korjattu portaiden korkeusero alhaalta ylätasanteelle 16 metriksi 12.10.2018 kello 9.57 "Toivomme, että nämä kuntoportaat tuovat keuruulaisille iloa ja terveyttä." Markku Ristiniemi toimitusjohtaja Keuruun Osuuspankki