Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Mielipide: Metsät ovat hiilinielu ja luovat happea

MIELIPIDE Juuri nyt keskustellaan ilmastopolitiikasta. Kuluvan vuoden kuivuus ja helle olivat jo poikkeuksellisia. Maataloudelle kuivuus toi ongelmia, kun vielä edellisvuosi muistetaan märkyydestään. Monet ovat joutuneet lopettamaan karjataloutensa. Mikä on rehutilanne kevättalvella? Miten riittää siementä ensi keväälle? Jos emolehmiä on jouduttu teurastamaan, mikä karjatalouden tulevaisuus maassamme? On monia huolestuttavia kysymyksiä, mutta vain vähän päteviä vastauksia. Nämä osittaisten katovuosien koettelemukset tulisi ottaa vakavasti myös oman elintarviketurvamme kannalta, vaikka nyt ruokaa riittääkin, kun sitä vielä sattuu saamaan ulkomailta. Päämääränä haluan pitää ruuan kansallista omavaraisuutta. Kotimainen elintarviketeollisuus ja koko kansantaloutemme ruokaklusteri tarvitsee oman maatilataloutemme. Logistiikka mukaan lukien on kyse sadoista tuhansista työpaikoista kautta maan. Nyt ihmettelen eräitä julkisia puheenvuoroja liittyen metsätalouteen. Pidän metsiä kasvunsa myötä itsestään selvinä hiilinieluina. Jos ilmakehästä halutaan poistaa hiilidioksidia, on vaikea osoittaa metsiä parempaa ja luonnon omin ehdoin toimivaa hiilinielua. Usein keskustelussa unohtuu myös se varsin merkittävä asia, että Suomen metsät tuottavat maapallolle happea, mitä me ihmiset ja eläimetkin tarvitsemme hengittääksemme. Suomen metsät tuottavat moninkertaisesti happea yli omien tarpeittemme. Meidän metsiemme happimolekyyleistä riittää ilmaa hiekka-aavikoille, valtamerille ja napa-alueillekin kautta maan piirin. Mielestäni normaali metsätalous täyttää varsin luontaisesti jo itsessään nyt esitettyjä ilmastopoliittisia tavoitteita mitä parhaiten. Myös uusiutuva metsäenergiamme on suuri vahvuutemme, millä voimme korvata fossiilisia uusiutumattomia tuontipolttoaineita ja saada suoraan ja välillisesti työpaikkoja sekä taloudellista toimeentuloa kautta maan. Lämpöä ja sähköä tuottavissa CHP-laitoksissa pystytään tehokkaasti toteuttamaan ilmastopoliittisia tavoitteita, näin tapahtuu esimerkiksi Keuruulla. En näe aihetta käydä rajoittamaan kotimaisen ja varsinkaan kuivan puun polttoa talouksissakaan, kun näissäkin voidaan tehokkaasti ja taloudellisesti korvata uusiutumattomia ja saastuttavampia tuontipolttoaneita. Suomi näyttää eturivissä pienenä kansakuntana pääsääntöisesti hyvää esimerkkiä maailmalle ilmastopolitiikassa. Toivottavaa ja tarpeellista vain olisi saada väkirikkaat maat eri puolilta maapalloa seuraamaan Suomen esimerkkiä, sillä ilmakehä maapallollamme on yhteinen. Lauri Oinonen