Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Vieraskaukalossa viimeistely vaikeaa – KeuPa HT:n maalintekovaikeudet jatkuivat Joensuussa

Mestis-kierros jatkui KeuPa HT:n osalta sarjajohtaja Joensuun Jokipoikien vieraana. Kotijoukkue piti vieraansa kaukalon laidoilla, eikä päästänyt sitä maalintekoon. Turhan suuriksi revenneet Jokipoikien voittolukemat 5–1 (1–0, 2–0, 2–1) olivat kotijoukkueelle ansaitut. Avauserän ensimmäiset minuutit olivat KeuPa HT:n hallintaa. Joukkue pelasi pitkään Jokipoikien alueella ja sai aikaan muutaman laukauksen. Painostusjakson jälkeen kotijoukkue alkoi liikkua ja etenkin karvata aktiivisesti. Painostus palkittiin, kun Miro Väänänen voitti aloituksen puhtaasti. Kiekko tuli siniviivalle, josta Lassi Raitanen laukoi kohti maalia. Raitasen laukaus kimposi Mika Koiviston mailan varresta ohi maalivahti Paavo Hölsän ohi: 1–0. KeuPa HT ei saanut erässä omaa kiekollista peliä kulkemaan. Joukkue joutui erän lopussa turvautumaan moniin pitkiin kiekkoihin, sillä se ei päässyt omalta puolustusalueeltaan kiekollisena pois. Vieraat pääsivät kahdesti myös yrittämään maalia ylivoimalla, mutta joukkue unohti paikoissaan laukoa. Maalipaikat olivat vähissä, sillä kumpikin joukkue puolusti tarkasti oman maalinsa edustaa. Toiseen erään KeuPa HT tuli terävämpänä. Joukkue pääsi aloittamaan ylivoimalla ja se rakensikin ylivoimapelissä kaksi mainiota maalipaikkaa, mutta Jokipoikien maalivahti Niilo Halonen oli tarkkana maalissa. Jesse Pelamo pääsi ennen ottelun puoliväliä puolittaiseen läpiajoon, mutta laukaus nousi plekseihin. Niilo Halonen nousi tukemaan joukkuettaan torjunnoillaan, kun KeuPa HT jauhoi muutaman vaihdon ajan kiekollisena kotijoukkueen päädyssä. Lähimmäksi maalia pääsi Janne Kumpulainen , joka laukoi tolppaan pyörityksensä päätteeksi. Kotijoukkue sai toisen maalinsa yllättäen, kun päätypelin kautta kiekon saanut Eetu Rissanen nosti melkein miinuskulmasta joukkueelleen 2–0 -johdon. KeuPa HT:lta puuttui halu haastaa Jokipoikien puolustajia suorissa hyökkäyksissä. Kiekko lyötiin mieluummin päätyyn kuin olisi yritetty päästä kiekollisena maalin edustalle. Jokipoikien kolmas maali lopetti pyristelyn Kotijoukkueen kolmannessa maalissa alkoi olla ratkaisun makua. Maali syntyi nopeasta vastaiskusta, kun Eero Teräväinen siirsi Paavo Hölsästä kimmonneen kiekon verkkoon. Aivan erän lopussa KeuPa HT pääsi jälleen ylivoimaan, kun Waltteri Lehtonen koukattiin nurin kiekon kanssa. Päätöserän alussa KeuPa HT sai vihdoin nollan rikki. Juuso Mörsky veivasi maalin edessä kiekon itselleen, eikä jäissä ollut Niilo Halonen voinut Mörskyn rystypuolen laukaukselle mitään. Jokipojat joutui vetäytymään kuoreensa, kun vieraat saivat myllyn käyntiin. Kovasta painostuksesta huolimatta KeuPa HT ei osunut tolppien väliin, ja kun se osui, Halonen torjui. Ottelun ratkaisu tapahtui ylivoimalla. Joonas Larinmaa pääsi nostamaan maalin edestä ohi Hölsän kotijoukkueen neljännen osuman, johon KeuPa HT:n pyristely päättyi. Lopussa Elias Elomaa koristeli Jokipoikien pöydän KeuPa HT:n puolustuksen avustamana 5–1:een. –Vähän oli samanlainen peli kuin Vantaalla. Paikkoja oli, mutta ei saatu sisään. Kyllä ne maalit sieltä vielä tulevat, enemmän olen huolissani siitä, että omiin meni viisi. Virheitä tulee liikaa. Me ei kestetä millään tuollaista virhemäärää, harmitteli KeuPa-luotsi Niko Härkönen . Härkönen ihmetteli myös, mihin välillä hukkui viisikkopelin juoni. –Joku pelaa päädyn kautta, toinen jotain muuten ja kolmas ei ollenkaan. Viisikkojen sisällä meidän pitäisi pystyä pelaamaan samaa peliä, Härkönen manasi. Jokipojat-KeuPa HT 5–1 (1–0, 2–0, 2–1) 1.erä: 7.20 1–0 Mika Koivisto (Lassi Raitanen-Miro Väänänen) 2.erä: 30.10 2–0 Eetu Rissanen (Niko Seppälä-Akslei Rouhiainen), 37.08 3–0 Eero Teräväinen (Elias Elomaa) 3.erä: 42.08 3–1 Juuso Mörsky (Olli Aitola-Teemu Huttu), 54.33 YV 4–1 Jonas Larinmaa (Koivisto-Väänänen), 57.57 SR 5–1 Elomaa (Lauri Huhdanpää-Janne Hämäläinen). Rangaistukset: Jokipojat 5x2 min+ Miro Väänänen 10 min., KeuPa HT 2 min. Torjunnat: Niilo Halonen Jokipojat 9+15+11=35 Paavo Hölsä KeuPa HT 4+5+6=15 Yleisöä: 982