Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kouluruokailua on vaikea valvoa – "Laitetaan lounaan ajaksi aita kauppojen ympärille"

Keuruun yhteiskoulun keittiössä hämmästellään tilastoa, mistä selviää, että noin 50 prosenttia yläkoulun oppilaista jättää koululounaan väliin yhden tai useamman kerran viikon aikana. –Määrä kuulostaa todella suurelta. Valitettavasti tiettyinä päivinä kaupat vetävät kieltämättä oppilaita puoleensa. Pitäisi varmaan laittaa lounaan ajaksi aita kauppojen ympärille, keittiössä työskentelevä Anne Hokkanen naurahtaa. Keuruun yhteiskoulun ruokailijamäärät vaihtelevat Hokkasen mukaan päivittäin jopa 70 ruokailijalla. –Pyrimme kuitenkin vahvasti siihen, että ruokahävikki pysyy mahdollisimman pienenä. Hyvin me olemme tämän hävikkiasian kanssa mielestäni pärjänneet. Hokkanen pystyy mainitsemaan suoralta kädeltä useamman keinon, joilla oppilaat saadaan lounastunnin ajaksi ruokailemaan. –Ruokalistaa täytyy uudistaa aktiivisesti. Olisi myös tärkeää, että ottaisimme oppilaat mukaan suunnittelemaan listaa. On myös tärkeää, että kehittämme ruokalaa ja sen viihtyisyyttä aktiivisesti. Ruokalan täytyy olla nykyaikainen ja vastata tämän päivän tarpeisiin. Näidenkin asioiden kanssa meillä on hyvä suunta. Aktiivisempi valvonta voisi Hokkasen mielestä nostaa ruokailevien oppilaiden määrää. –Täytyy kuitenkin sanoa, että valvonta on vaikeaa, eikä siihen riitä välttämättä resursseja. Hokkasen mielestä Keuruun kouluruoan ja ruokalan taso on hyvä.