Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Piristystä arkeen ja päivärytmiin – varaslähtö valtakunnalliseen iäkkäiden ulkoilupäivään Multialla

Ikäihmisille tarjottiin mahdollisuus ulkoilla upeassa syyssäässä, kun Multian kunta lähti perjantaina mukaan Vie vanhus ulos -kampanjaan. Tarkoitus oli tarjota apua kaikille ulkoilua haluaville ikäihmisille. Multialla ulkoiluavustajiksi lähti muun muassa kunnanviraston työntekijöitä sekä parinkymmenen yläkoululaisen ryhmä Sinervän koulukeskuksesta. Yhdessä ulos -teema ulottui Multialla perjantaina Poukaman ja Kotirannan kulmilta aina Kissaniemen päiväkotiin asti, kun viime vuosina eläköityneet perhepäivähoitajat vastasivat kutsuun tulla ulkoilemaan päivähoitolasten kanssa. Kampanja liittyi niin Koko kunta liikkeelle -tapahtumaan kuin valtakunnalliseen Voimaa vanhuuteen -hankkeeseen, jolla pyritään edesauttamaan ikäihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Tapahtuma alkoi jo aamupäivällä, kun ikäihmiset avustajineen lähtivät kukin omaan tahtiinsa ulos nauttimaan upeista syysväreistä kirkkaassa auringonpaisteessa. Päiväkahvien ja Reetta Lehtomäen sekä Tiiju Salon ohjaaman tuolijumppatuokion jälkeen sopivan kirpakka syyssää kutsui taas monia ulkosalle. Juttu jatkuu kuvien jälkeen Ikäihmiset olivat kaikki tapahtumassa mukana kukin oman kunnon edellyttämällä tavalla, osa jopa uskaltautuen kokeilemaan läheisen Rauhanpuiston eli senioripuiston ulkoliikuntalaitteita. –Hyvä oli tuolijumppa ja hyvät olivat pullakahvitkin, Raimo Ladonlahti kehui Eemil Terhon ja Miro Närhen saattelemana Poukamasta "kämpille takaisin" Kotirantaan potkutellessaan.