Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Uhanalaisten lintujen määrä kasvaa hälyttävän nopeasti

Uhanalaisten lintulajien määrän kasvu on osoitus, että tavoitteissa luonnon monimuotoisuuden pysäyttämiseksi on valtakunnallisesti epäonnistuttu. Luonnon uhanalaistumiskehityksen hiljentäminen saati pysäyttäminen vaatii nykyistä huomattavasti parempaa ympäristön huomioimista kaavoituksessa, maa- ja metsätaloudessa ja miltei kaikessa ihmisen toiminnassa. Keväällä päättyneellä, Suomenselän lintutieteellisen yhdistyksen toteuttamalla, Paikallisesti tärkeät lintualueet -hankkeella selvitettiin Keuruun ja Mänttä-Vilppulan arvokkaita lintualueita. Potentiaalisia alueita ja niiden linnustoarvoa selvitettiin Tiira-havaintotietopalvelun avulla. Maastoselvityksiä tehtiin hankkeen aikana satoja tunteja kymmenillä alueilla kesän 2017 aikana. Uhanalaisten lintujen määrä kasvaa vuosittain hälyttävän nopeasti. Kuntakohtainen tieto tärkeistä lintu- ja luontokohteista on arvokasta, kun teemme tulevaisuudessa maankäytöllisiä päätöksiä. Luonto- ja linnustoarvojen selvittäminen etukäteen luo myös paremman pohjan maankäytön suunnittelulle siten, että eri osapuolten näkemykset kohtaavat mahdollisimman hyvin. Paikallisesti tärkeiksi lintualueiksi nimettiin Keuruulta 22 ja Mänttä-Vilppulasta 19 kohdetta. Näistä kohteista 15 on valittu myös maakunnallisesti arvokkaiksi. Jyrki Pönkkä Uutistuottaja