Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Keuruun yläkoulun harrastepäivä lauantaina

–Harrastepäivän tarkoitus on esitellä nuorille erilaisia harrastuksia ja toimintaa. Ehkä sitä kautta mahdollisimman monelle löytyy kipinä uuteen harrastukseen. Mukaan on pyydetty järjestöjä, seuroja ja muita toimijoita toimintaansa esittelemään. Myös nuoret itse ovat voineet ilmoittautua mukaan esittelemään omia harrastuksiaan, Keuruun kaupungin vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola opastaa. Harrastepäivä tarjoaa Keuruun Yhteiskoulun yläkoulun nuorille monenlaista tekemistä. Päivä on jaettu kolmeen harrastealueeseen: yläkoulun sisä- ja ulkotiloihin sekä Kipinän alueeseen. Oppilaat ilmoittautuvat vähintään kahteen toimintapisteeseen kiertäen kuitenkin kaikki kolme aluetta. Mukana on tarjolla muun muassa jalkapalloa, sprinttisuunnistusta, tennistä, jousiammuntaa, kalastusta sekä streetdancea. Alakoululaiset voivat käydä opettajansa kanssa kiertämässä alueita kello 10.30-12.15. Myös kodit ovat tervetulleita samaan aikaan tutustumaan lauantaina 15. syyskuuta järjestettävään harrastepäivään.