Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Tunneside kotikirkkoon on vahva

Haapamäellä vietettiin ilon ja kiitollisuuden juhlaa sunnuntaina. Kylän oma pyhättö on korjattu ja otettiin nyt uudelleen käyttöön. Monet seurakuntalaiset olivat jo ikävöineet omaan kirkkoon pääsyä. Juhlapäivänä kirkko täyttyi ääriään myöten. Näin on yleisemminkin; juhlapäivinä kirkot täyttyvät, joulukirkoissa käydään ja monia perhejuhlia halutaan viettää arvokkaassa kirkkomiljöössä. Tavallisina sunnuntaipäivinä kävijöitä on vähemmän, toisinaan vain kourallinen. Keuruun kirkoissa heitä on vielä riittänyt eikä täällä ole jouduttu sellaisten pulmien eteen kuin joissakin seurakunnissa: Jos kirkossa kävijöitä on jumalanpalveluksessa vain yksi tai kaksi, on mietittävä, missä messu pidetään. On jouduttu miettimään kirkkokiinteistöjen myyntiä tai purkua, kun niiden ylläpito on käynyt seurakunnille lähes ylivoimaiseksi. Keuruun seurakunta on tehnyt toisin ja sijoittanut Haapamäen kirkon kunnostustyöhön huomattavasti varoja. Näin seurakunta on huomioinut suurta osaa seurakuntalaisistaan. Tästä seurakuntalaiset antoivat kiitosta sunnuntaina. Omaan kirkkoon on vahva tunneside niin vakituisilla kävijöillä kuin heilläkin, jotka harvemmin käyvät kirkon penkkiin. Silti kotikirkko on monelle tapakristityllekin rauhoittumisen ja turvan tyyssija elämän vaikeina hetkinä. Ilon hetkiin kasteessa, konfirmaatiossa tai hääjuhlassa kirkko tuo syvempää merkitystä ja arvokkuutta.