Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Riihossa jälleen Osta tilalta! -päivä

Keuruun Haapamäellä Riihon kylällä järjestetään toista kertaa 15. päivänä syyskuuta valtakunnallisena Osta tilalta! -päivänä monenlaisia tapahtumia. Taatilan maatilalla myydään monipuolisesti menneen satokauden kasviksia omalta ja naapuritiloilta kaaleista ja kurpitsoista härkäpapuun ja palsternakkaan. Haapamäen maa- ja kotitalousseura myy paikan päällä lounaaksi kauden kasviksista valmistettua sosekeittoa. Esillä on myös maatilan kalustoa, jota esittelee tilan nuori väki. Vaississa on tehtaanmyymälän ohessa toiminnan esittelyä ja maistatusta. Lisäksi samalla pihamaalla pääsee maistelemaan myös marjasorbetteja ja puristettuja kasviöljyjä. Kahvittelu tapahtuu perinteisesti Himmaanmäen näköalatornin cafe Tornissa. Samalla voi ihastella talkootyöllä valmistunutta kotaa. Tapahtumaa järjestävät Taatilan maatila, Vaissi Oy sekä Riihon kyläyhdistys. Valtakunnallinen Osta tilalta! -päivä tuo ruoan tuottajat ja kuluttajat yhteen jo kolmatta kertaa. Päivän aikana päästään tutustumaan maatilojen toimintaan ja ruoantuottajiin sekä ostamaan tuoreita raaka-aineita suoraan tuottajilta. Osta tilalta! -päivän järjestelyissä ovat mukana muun muassa Maaseuturahasto ja verkostopalvelut, Aitojamakuja.fi, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Maa- ja kotitalousnaiset, Marttaliitto ja Suomen 4H-liitto.