Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Sähköä valosta, lämpöä halosta

Tällä viikolla toteutui useita vuosia harkitsemamme investointi, kun asentajat kaarsivat pihaan ja parin päivän mittaan asensivat aurinkopaneelit piharakennuksen katolle. Näin oma sähköntuotantolaitoksemme lähti käyntiin. Käynnistyksestä saakka olemme ahkerasti vilkuilleet puhelimiamme, sillä mikä parasta, sovelluksen avulla oman voimalan tuotantoa voi seurata hetki hetkeltä omalta älylaitteelta. Niin se kehitys kehittyy, ei olisi mummini uskonut, kun latoi halkoja pirtinuuniin, millaiseksi energiantuotanto vielä täällä maaseudullakin kehittyy. Juuri nyt päivän lukemat ovat 2,42 kilowattia ja 54 prosenttia. Sen verran aurinkopaneelit peltikaton etelälappeella tuottavat sähköä valosta kirjoittamishetkellä. Tuotantoa hillitsee, että sää on pilvipoutainen. Koko tältä iltapäivään kallistuvalta keskiviikkopäivältä lukema on 12,16 kilowattia. Rahaakin on tienattu uudella voimalaitoksella viikolla jo 10,52 euroa, tänään tosin vasta 1,25 euroa. Hiilidioksidipäästöjä on säästynyt 17,80 kilogrammaa, mikä sovelluksen mielestä ilmeisesti vastaa 119 kilometrin autoilumatkaa. Noiden lukemien tsekkailuun jää melkein koukkuun ja vaikka ne eivät paljolta kuulostakaan, niin haluan uskoa että pienistä puroista ja teoista syntyy suuri virta. Aurinkopaneelit uurastavat aamunkoitosta iltahämärään ja tuottavat sähköä omaan talouteemme niin, että voimme energian puolesta omavaraisesti käyttää kesällä lämminvesivaraajaa. Se hyvin sopiikin, sillä kokemus on opettanut, että talveksi täytetty hakekontti tyhjenee viimeistään toukokuussa, mutta silloinhan aurinko jo paistelee kesäisesti voi muiden toimiensa ohessa ihan hyvin myös lämmittää meille saunavedet. Omakotitalon oma sähkövoimala on sähkön mikrotuotantoa. Se on rahallisesti kannattavinta, kun sähkön pystyy kokonaan käyttämään omassa taloudessa. Kulutusta pitää siis olla joka hetki vähintään sen verran kuin omat paneelit tuottavat. Siinä säästyvät myös kalliit sähkönsiirtomaksut. Nimellisteholta enintään 100 kilovolttiampeerin mikrotuotantolaitokset on vapautettu sähköverovelvollisuudesta. Itse tuotetusta ja käytetystä sähköstä ei siis tarvitse maksaa sähköveroa. Verottajankin mielestä auringonpaisteesta saa pienessä määrin nauttia jokamiehenoikeudella. "Aurinkopaneelit uurastavat aamunkoista iltahämärään."