Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Jokerina pohjalla: Johtamisen panos ja tuotto

Suomalainen yleisurheilu sukelsi Berliinin EM-kisoissa syviin ja tummiin vesiin. Heikkoa menestystä on mediassa selitelty monin eri tavoin. Yhtä varsinaista syytä ei varmasti ole, vaan täydellinen mahalasku on monen syyn summa. Sen sijaan suomalainen urheilujohtaminen, josta voidaan osaksi etsiä syitä yleisurheilumme matalaan profiiliin, aiheuttaa kummastelua. Uudistettu valmennusjärjestelmä ei ole kyennyt nostamaan maamme yleisurheilutasoa. Suurennuslasin alle joutuneen Suomen Urheiluliiton valmennusjohtajan Jorma Kemppaisen aikana kolmesta viimeisestä yleisurheilun arvokisasta, Rion olympialaista (2016), Lontoon MM-kisoista (2017) sekä nyt Berliinin EM-kisoista, Suomi ei ole saanut yhtään arvokisamitalia. Kemppainen myöntää, että virheitä on tehty. Yksi sellainen oli Maria Huntingtonin ilmoittautumisessa tehty käsittelyvirhe, joka oli estää nuoren urheilijan pääsyn koko EM-kisoihin Berliiniin. Onneksi virhe huomattiin ajoissa ja Huntington sai kisalippunsa. Ainakaan minun muistin mukaan kukaan urheilujohtaja ei ole joutunut kokemaan vastaavaa aiemmin. Suomalaiseen urheilujohtamisen kulttuuriin ei kuulu eroaminen, joka monessa muussa kulttuurissa on usein heikon menestymisen lopputulema. Liekö syy sitten suomalaisessa työvoimapoliittisissa käytänteissä, sillä itse työstään eroava joutuu karenssiin ilman korvauksia. Tosin, kun vilkaisee urheilujohtajien vuosiansioita, moni tavan kansalainen pärjäisi vähemmälläkin. Reilu kuukauden päästä alkava Mestis kehittää myös urheilujohtamistaan. Jo viime keväänä Keuruuntien varrelta kantaneet huhut kertoivat, että alkavalla kaudella ei joukkueille enää makseta palkintorahoja. Sarjaseurat ry:n hallitus päätti sijoittaa joukkueiden palkintorahat Mestiksen kokonaisvaltaiseen ja suunnitelmalliseen kehittämiseen. Käytännössä se tarkoitti uuden johtajan ja hänen avukseen tulevan markkinointipäällikön palkkaamista. Siis urheilujohtamista. Tulevat kaudet näyttävät, kehittääkö päätös millä tavoin jääkiekkoilua Mestis-tasolla. Päätöksen perusteena on, että Sarjaseurat ry:llä olisi tulevaisuudessa jakaa huomattavasti suurempia palkintorahoja joukkueille. Mitä suuresti epäilen.