Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Muisteloja: Ei hulmunnut kellohame Kisakaarteella

Maria Kaijanmäki ei ollut tanssi-ihmisiä, mutta Ernoksen tuloa Kisakaarteelle oli päästävä katsomaan. "Minun kellohameeni ei ole montakaan metriä vielä tähän päivään saakka hulmunnut. Ei silloin 15-vuotiaana tytönhupakkona, kun näin yli kuusikymppisenä mummonakaan, sillä mitään niin typerää touhua kuin tanssiminen, en voi ymmärtää. Aivan toista mieltä oli tyttökaverini Arja, joka saikin minut raahattua tansseihin puoli väkisin muutaman kerran. Ne muutamat kerrat istuin suurimman osan iltaa vessan seiniä tuijottaen ja odotellen, milloin tanssit loppuisivat ja pääsisin kotiin. Eräänä päivänä Arja ilmoitti, että saisimme ilmaisen sisäänpääsyn Kisakaarteelle, jos menisimme osan iltaa keittiöön auttamaan. Elimme vuosia 1967–68. Sinä iltana oli esiintyjänä Ernos ja Erno Lindahl , joka lauloi Maria Louizaa korkealta ja kovaa. Siis sinne. Väliajalla tuli bändi keittiöön tauolle, ja juuri silloin emäntä sanoi menevänsä asioille. Hän pyysi meitä vahtimaan höyrymakkarakattilaa, jonka hän täytti juuri ennen lähtöään. Ohjeistus työhön oli hieman puutteellinen, koska emme osanneet tehdä muuta, kuin vahtia kaikki aistit valppaina. Juuri silloin minä aistin nenässäni oudon käryn. –Jos me poltetaan tuo iso kattilallinen makkaroita pohjaan, saadaan tiskata siitä hyvästä täällä koko tuleva talvi, sanoin Arjalle tiedoksi. Ensin alkoivat poskemme punoittaa, sitten alkoi pala nousta kurkkuun ja lopuksi ei ollut enää itkukaan kaukana. Emäntää ei vaan kuulu, kunnes joku bändin pojista huomasi suuren hätämme ja tuskamme. Vihdoin Erno, osoittaen empaattisuutensa, lausui siihen, että: ”Tytöt hei, tuo käry taitaa tulla noitten kundien pikkusikaareista". Niinpä niin. Siihen sitten jäikin suunnitellut nimmarit pyytämättä. Hävetti niin vietävästi."