Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

HPP katkesi nopeasti – omat virheet joukkueen harmina

HPP:n selkäranka oli lauantaina varsin hento. Vastustajaksi Haapamäen nurmelle saapunut sarjajohtaja Vihtavuoren Pallo joutui avausjaksolla vielä puurtamaan, mutta toisella puoliajalla ketsuppipulloteoria toteutui; ViPa meni menojaan kahden maalin jälkeen ja vei pisteet mennessään lukemin 1–6 (0–0). –Isoista lukemista huolimatta meillä oli omat paikkamme ottelussa. ViPa teki meidän virheistämme ratkaisevat maalit. 0–2 -tilanteeseen saakka uskoimme vielä mahdollisuuksiin, mutta sitten selkäranka katkesi, emmekä olleet enää taistelemassa ottelun voitosta, kertoi HPP:n Eino Jauhiainen ottelun jälkeen. Ensimmäisellä puoliajalla HPP puolusti tarkasti ja loi muutaman maalipaikan hyvällä syöttöpelillä. Maalinteon aloitti silti ViPa toisen puoliajan alussa, kun HPP:n Antti Kantalaisen vetopaikan jälkitilanteesta ViPa pääsi hyökkäämään ja lopulta maalintekoon. Toisen osumansa sarjajohtaja teki rangaistuspotkusta, kun HPP:n puolustus tönäisi selästä vierasjoukkueen hyökkääjää. Pallo vietiin pilkulle, josta Antti Kähärä laukoi vierasjoukkueelle 0–2 -johdon. Kotijoukkueen ainoan osuman viimeisteli Safi Delagha , joka pääsi vapaasti laukomaan laidalta tulleesta keskityksestä 1–6 -kavennuksen 80. minuutilla. –Yritimme toisen jakson alussa vielä nostaa pelaajia ylemmäksi, mutta ViPan kokenut joukkue käytti tehokkaasti hyväkseen meidän joukkue- ja henkilökohtaiset virheet, Jauhiainen jatkoi. Viitosen kevätkierros on nyt pelattu. Seuravana HPP matkustaa Joutsaan JoSePan vieraaksi. Joukkueet pelasivat sarjakauden avauksessa 1–1 -tasapelin.