Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Keuruulais-virtolainen edustusryhmä mukana Pispalan Sottiisissa

Vaskiveden Nuorisoseuran Tanhu-Lysti täydennettynä Keuruun tanhuajilla osallistui yli 1000 esiintyjän mukana Pispalan Sottiisin Työ- ja ilonpito -suurteoksen toteuttamiseen Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa lauantaina. Tanssiteoksen taiteellisena lähtökohtana oli sovinnon teema. Siinä tanssi ja musiikki kietoutuivat historian pyörteisiin luoden sillan sadan vuoden takaisten tapahtumien ja nykypäivän välille. Kansainvälinen kansantanssitapahtuma Pispalan Sottiisi on koonnut kansantanssin ja kansanmusiikin ystävät ja harrastajat yhteen vuodesta 1970. Festivaalin ohjelmaan kuuluu kansantanssikonsertteja, työpajoja, tanssitupia, nurkkatansseja ja ilmaisohjelmaa eripuolilla Tamperetta. Tänä vuonna esiintyjiä oli paitsi ympäri Suomea, niin myös Slovakiasta, Unkarista, Virosta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Kansantanssi sopii kaiken ikäisille ja kaiken kokoisille. Sottiisinkin esiintyjät ja osallistujat olivat reilusti alle kouluikäisistä kahdeksankymppisiin. Tanhu on paitsi iloista ja reipasta menoa, myös erinomaista terveysliikuntaa. Se kohottaa yleiskuntoa, kehittää tasapainoa ja tekee hyvää sydämelle sekä aivosoluille. Keuruulla tanhun askeleet ja kuviot tulevat tutuksi Keuruun kansalaisopiston ryhmässä. Tanhuohjaaja Irja Majanen toivoo paljon uusia innokkaita tanssinharrastajia mukaan taas syksyllä alkaviin harjoituksiin. Ehkäpä taas saamme edustavan joukon mukaan seuraavaan kesällä 2020 järjestettävään Pispalan Sottiisiin.