Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Jokerina pohjalla: Vanhoja aikoja muistellessa

Olen jo pitkään miettinyt, että keuruulainen urheiluelämä pitäisi kokonaisuudessaan saada yksiin kansiin. Paikkakunnalta on tehty hyviä teoksia muun muassa Olli Haapasen Keuruun liikuntatoimi - kunnallista yhteistyötä , Markus Rämän Tarinan sankarit ja Osmo Kärkkäisen Keuruun Kisailijat 100 vuotta - Herpmanin poikain perillinen . Kirjan sisältäisi enemmän tarinoita ja taustoja eri lajien parista, ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista. Tarinoita, joiden ehdottomasti pitää jäädä elämään tuleville sukupolville. Tarinoita, joiden kertojat ovat vielä keskuudessamme. Keuruun kaupungin entisen liikuntatoimenjohtajan Mikko Iso-Antilan kanssa usein keskustelu kääntyy menneisiin vuosikymmeniin ja vielä erityisen usein puulaakiurheiluun, josta riittää tarinaa useampaankin kirjaan. Muistan itsekin nuorena miehenä, kuinka totista puulaakiurheilu oli, vaikka sen alkuperäinen tarkoitus oli nostaa työntekijöiden fyysistä kuntoa. Totinen taistelu jalkapallo-, lentopallo- ja pesäpallokentillä vaati aina uhreja, jotka joutuivat jäämään sairaslomalle. Ymmärrettävistä syistä puulaakiurheilu loppui vähin äänin. Kerran kesken pesäpallo-ottelun alkoi sataa kaatamalla ja pallokentän pinta muuttui liejuksi. Ottelu keskeytyi, mutta ei sen vuoksi, että vettä satoi, vaan siksi, että yhden pelaajan tekohampaita etsittiin vartin verran liejusta. Hampaat löytyivät, ne pestiin ja ottelu jatkui. Toisessa pelissä meidän kunnan joukkueen kärkietenijä lähti juokseman kakkospesältä kolmoselle. Kesken etenemisen kohti kolmospesää palopilli alkoi huutaa vanhalla paloasemalla. Mies kääntyi polttolinjalta ja kaarsi pallokentän porttien suuntaan. –Pakko mennä. Olen VPK:n päivystäjä, mies huusi porteista mennessään. Juoksemalla mies oli paloasemalla ennen muita palomiehiä. Posti-Telen pelinjohtaja Pauli Korhosen merkki oli, kun mies paljasti napansa nostamalla paitaa. Se oli merkki etenijälle, että nyt pitää mennä. Kunnan lukkari Pentti Santala sai lautasen ääressä lyöjät sekaisin matalilla syötöillään ja kysymällä lyöjän pelinumeroa. Kun pelaaja käänsi selkänsä näyttääkseen Pentille numeroaan, ensimmäinen syöttö lähti ilmaan. Jos näitä tarinoita tulee teille mieleen, lähettäkää niitä allekirjoittaneen sähköpostiin. Jos ei kirjaksi saakka, niin ainakin meheviksi muisteloiksi Suur-Keuruun sivulle.