Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Nyt on Norjakin valloitettu

Hyvin matkustanut ja iloisella mielellä kisan alkua odotellut Polara näytti hiukan metkujaan, kun kokoonnuttiin auton taakse ennen suurta koitosta. Ruuna oli hetken etujalat ilmassa Antti Tupamäen kääntäessä sen menosuuntaan auton siivekkeen taakse. Mutta ei Tupamäki siitä hätkähtänyt; on sen metkuihin ja kilpailuintoon jo oppinut varautumaan. Auton irrottua ampaisivat sekä Polara että sen viereltä lähtenyt starttiraketiksi tiedetty Odd Herakles vauhdilla matkaan tavoitteena keulapaikka. Ja Polara sen koitoksen käänsi voitokseen, vaikka lujaa joutuikin ensimmäisen puolikkaan juoksemaan kellon kertoessa ajaksi 17.4. Toisella puolikkaalla pääsi ruuna hiukan hengähtämään; kierrosajaksi saatiin 20.0. Viimeisessä kaarteessa näytti, että Odd Herakles väsyy, mutta se saikin uutta virtaa ja pääsi jo ihan Polaran rinnalle. Siihen asti hevosta pidätellyt ohjastaja antoi Polaralle menoluvan. Ruuna otti voiton ja valloitti suosiotaan osoittavan Norjan raviyleisön upealla loppukirillään. Voittoajaksi Polara sai 19.3a. Upea voittaa Norjassa –Voitto oli loppujen lopuksi helppo. Pitelin hiukan liian pitkään pussin suuta kiinni, kun luulin sen kovimman vastuksen Lome Braggen olevan takanani. Odd Herakleella näytti jo viimeisessä kaarteessa olevan kivet kupissa, ja siksi uskalsin pidätellä omaani. Iloisesti ruuna lopetti, kun sai luvan, kertasi Tupamäki kisan vaiheita. –Kyllä on iso juttu voittaa Norja, onhan tämä kovimpien kylmäveristen maa. Ylpeä saa olla, kun nimi tuli tämän kisan kunniatauluun. Edellisen kerran on suomalainen ravuri voittanut tämän Oslon Gp-kylmäverikisan vuonna 2005. Voiton otti silloin Tapio Perttunen Saran Salamalla, moninkertaisella ravikuninkaalla. Norjassa on ajokulttuuri erilainen kuin meillä Suomessa. Siellä ei ole saanut vuodesta 1984 lähtien käyttää kisoissa ajopiiskaa. Kielto ei tuonut mitään ongelmia kovin eteenpäin pyrkivälle Polaralle. –Viime vuonna jännitti enempi, kun olin eka kertaa ulkomailla ajamassa. Sitä, kun mies tempastiin mehtän keskeltä suureen maailmaan, niin ei ihme, että jännitti. Nyt alkaa olla jo meille rutiinia ja se näkyy myös hevosessa. Ensi vuonna ehkä uudestaan Bjerken radan puolesta toivottiin Polaraa ensi vuonnakin kisaan mukaan ja Antti Tupamäki lupasi totta kai tulevansa, jos hevonen on kunnossa. Tallialueella myhäilivät myös Tarmo Tiainen , joka vastaa arjessa Polaran hyvinvoinnista ja Janne Tiainen , joka omistaa Polaran yhdessä Antti Tupamäen kanssa. Janne kertoi, että 300 000 Norjan kruunun voittorahoja ei voi jäädä Norjaan juhlimaan, sillä AIV-rehun teko odottaa kotona. Seuraavaksi Polara ottelee juhannuksena Nording King- kisassa Härmän Power Parkissa. Oslo, Bjerke V75-ravit 10.6.2018. Ryhmäajo kylmäverisille 1609 m. 1)Polara, om. Janne Tiainen ja Antti Tupamäki, Petäjävesi, valm. ja ajoi Antti Tupamäki, aika 19.3a, p. 29 682 €. 2)Odd Herakles (NO), om. Odd Paulsen ja Linda Catherine Kvernenes, Norja, valm. Lars O. Romtveit, ajoi Adrian Solberg Akselsen, aika 19.4a, p.14 841. 3)Kleppe Slauren (NO), om. Stall Slauragjengen, Norja, valm. ja ajoi Kjetil Djöseland, aika 19.7a, p. 5936 €. Lappeenranta, T5-ravit 7.6.2018. Tammasarja 2018. Tasoitusajo 2120 m 4-6 v. suomenhevostammoille, paalulta 1.35.0 ja hitaammat. 4v. 20 metrin hyvitys. 1)Ciiran Tähti, om. L.M.V. Stable Oy, Orimattila, valm. ja ajoi Tapio Perttunen, aika 32,4, p. 2400 €. 2)Tupla-Siro, om. Maria Koivisto-Baltzar, Petäjävesi, valm. ja ajoi Tero Lahtinen, aika 31.7x, p. 1200 €. 3)Kanjonin Kulta, om. Veija Hedman, Riihimäki, valm. Keijo Koskinen, ajoi Mikko Jokiaho, aika 30.1, p. 720 €. "Kyllä on iso juttu voittaa Norja, onhan tämä kovimpien kylmäveristen maa. Ylpeä saa olla, kun nimi tuli tämän kisan kunniatauluun." Antti Tupamäki