Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Ei vääntöä säännöistä – koripalloerotuomarit kokoontuivat Keuruulla

Keuruun entisen varuskunnan Kuntotalolla nähtiin lauantaina yhtä aikaa melkoinen joukko maamme koripallon sääntötulkitsijoita. Suomen Koripalloerotuomarikerhojen liitto ry:n valtakunnallinen Kultainen Pilli -tapahtuma järjestettiin Keuruulla nyt ensimmäistä kertaa. –Täällä on aivan loistavat olosuhteet tällaiselle tilaisuudelle. Mukana tapahtumassa on erotuomarikerhoja Rovaniemeltä, Kotkasta, Helsingistä, Tampereelta ja Hämeenlinnasta. Mukan on myös huippuerotuomarikerho, joka viheltää mestaruussarjatasolla koripalloa, kertoi tapahtumaa järjestämässä ollut Suomen Koripalloerotuomariliiton tiedottaja Ilkka Hyppönen . Kultainen pilli on kiertopalkinto, joka myönnetään vuosittain ansioituneelle erotuomaritoiminnan kehittäjälle ja edistäjälle. Saajalle jää lisäksi pysyvästi palkinnon pienempi kopio. Keuruu valikoitui paikaksi maantieteellisen sijaintinsa ja hyvän kenttänsä ansiosta. –Tapahtuma järjestettiin neljännen kerran Koripalloliiton Keskisellä alueella. Majoituimme Hotelli Keurusselkään, josta on lyhyt matka tähän Kuntotalolle. Ihmettelen kovasti, miten tällainen rakennus voi olla tyhjillään. Täällähän voisi harrastaa vaikka mitä, Hyppönen oli kummissaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Lauantaina ennen illan juhlaseremonioita Kuntotalolla koripalloerotuomareista muodostettiin kolme joukkuetta, jotka pelasivat pienimuotoisen turnauksen. Turnausvoitosta taistelivat Huippuerotuomarit, Keskinen alue sekä Tampereen alue. Pelien jälkeen yhdistys siirtyi iltagaalaan hotellille, jossa palkittiin tämän vuoden Kultainen Pilli -tunnustuksen saaja. Mukana ei ollut tänä vuonna keuruulaisia osanottajia.