Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

"Työmäärä lähti positiivisesti lapasesta" – KeuPa FanClub ry:n toiminta aitoa fanikulttuuria

Kahden pitää syttyä, että muut alkavat palamaan. Puolitoista vuotta sitten perustetun KeuPa FanClub ry:n toiminta laajeni viime kauden huimasti. Yhdistyksen aktiivisten toimijoiden Jani Humala n ja Ola Turusen kevät oli yhtä hulinaa, kun KeuPa HT marssi Mestiksen mestariksi. Rankasta ja työntäyteisestä keväästä huolimatta miehet eivät vaihtaisi päivääkään pois. Tai ehkä muutaman aamuyön tunnin. –Alun perin yhdistys perustettiin KeuPa HT:n jääkiekkoilijoiden kannatusyhdistykseksi. Halusimme KeuPa-nimen alle myös jalkapallon, jotta toimintamme olisi ollut ympärivuotista ja mahdollisimman kattavaa. Siinä asiassa emme ole onnistuneet, pohtii Turunen yhdistyksen alkuaikoja. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu satakunta jäsenmaksunsa maksanutta KeuPa HT:n kannattajaa, joista esimerkiksi aktiivisia vierasotteluissa kävijöitä on 30–40. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Kasvaneen jäsenmäärän vuoksi yhdistyksen toiminta lähti positiivisesti lapasesta. Esimerkiksi varauksia mestaruuden varmistaneeseen ratkaisuotteluun Turkuun otettiin vastaan yötä myöten, muistelee Humala. Entisen päävalmentajan Ville Niemisen KeuPa HT:stä lanseeraama slogan Ihmisten joukkue kuvaa myös joukkueen kannattajia. –Meillä on jäseninä eri-ikäisiä vauvasta vaariin, erityisryhmien edustajia, maahanmuuttajia sekä miehiä ja naisia. Kaikki, jotka sitoutuvat yhdistyksen sääntöihin, ovat tervetulleita toimintaamme mukaan. Ihmisten joukkue on sanana genetiivi eli omistusmuoto. Toisin sanoen ihmiset omistavat joukkueen sydämissään. Sana on ollut Villeltä hieno oivallus, Turunen filosofoi. Yksi KeuPa HT FanClubin toiminnan tärkeänä kulmakivenä on luoda aitoa fanikulttuuria. Humala ja Turunen haluavat FanClubin tulevan tunnetuksi rehtinä ja hyväkäytöksisenä kannattajajoukkona, joka ottaa huomioon myös muiden joukkueiden kannattajat. Siinä sivussa fanien tuki pelaajille kaukalossa on se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja. –Me haluamme kannustaa omiamme, ei mollata vastustajia. Irtisanoudumme kaikesta sikailusta ja väkivallasta. Esimerkiksi Turun ratkaisuottelun jälkeen saimme bussiin ottelujärjestäjiltä soiton, jossa faniryhmäämme kiiteltiin ja kehuttiin otteluun mukanaan tuomastamme tunnelmasta. Heiskasen Mikko kiitteli mestaruuden ratkettua tv-haastattelussa meitä kannustuksesta. Se oli iso kiitos koko porukalle, kertoo Humala. Mestaruuden jälkeen KeuPa FanClub sai onnitteluja muiden seurojen kannattajilta. –Pienimuotoista yhteistyötä on muiden seurojen faniklubien kanssa ollut. Muun muassa Iisalmen Peli-Karhujen kannattajaryhmä järjestää kesällä tapahtuman, johon meitä on pyydetty mukaan, Turunen sanoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Matkat KeuPa HT:n vieraspeleihin olivat yksi viime kauden näkyvimpiä FanClubin toimintamuotoja. Keuruulaiset kävivät seuraamassa toistakymmentä vierasottelua eri Mestis-paikkakunnilla. Matkat mahdollisti paitsi laaja kannattajajoukko, myös fanitoimintaan positiivisesti suhtautuneet keuruulaiset yritykset. Fanit olivat mukana myös viikko sitten TV 2:n suorassa lähetyksessä Perjantai, jossa keskusteltiin KeuPa HT:n saavutuksesta, olosuhteista ja mestaruudesta, joka laittoi koko paikkakunnan hetkesi sekaisin. –Saimme avuksemme kiitettävästi keuruulaisia yrityksiä, joiden avustusta turvin vierasotteluiden matkat olivat taloudellisesti mahdollista suorittaa. Siitä suuri kiitos heille. Osa yrityksistä oli sellaisia, joka muuten eivät olleet tukemassa KeuPa HT:n toimintaa, Turunen paljastaa. Molemmat puuhamiehet korostavat rumpuryhmän johtajan Jukka isojärven roolia. Isojärvi kokosi menneellä kaudella otteluihin rumpuryhmän, joka kuului ja näkyi. –Monessa ottelussa vierasjoukkueiden valmentajat kiittelivät tunnelmaa "Iglussa". Se tunnelma oli pitkälti Isojärven heittäytymisen tulosta, Humala ja Turunen kertovat. Tulevan kauden suunnittelu fanitoiminnassa on jo alkanut. Suunnitteilla on ainakin pelaajien ja fanien kohtaaminen sekä uusien pelimiesten esittely. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Pyrimme monella tapaa järjestämään tapahtumia, joilla saamme tuettua edustusjoukkueen valmistautumista alkavaan kauteen, Humala jatkaa. Sekä Humala että Turunen kiittävät keuruulaisia yrityksiä menneestä kaudesta ja toivovat tulevalle kaudelle entistä enemmän yrityksiä ja uusia jäseniä toimintaan mukaan. –Toivottavasti onnistumme tulevaisuudessa tuottamaan faneillemme elämyksiä ja kokemuksia, jotka eivät hevillä haihdu mielestä sekä tekemään yhteistyötä monella eri tasolla keuruulaisen yrityselämän kanssa, Turunen toivoo.