Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Yhden miehen showtime – Markus Ilmarinen mätti viisi osumaa Urhon verkkoon

Eipä ollut Suolahden Urhosta vastustajaksi eikä kunnon mittariksi KeuPalle. Keuruun keskusurheilukentän nurmelle perjantai-iltana saapunut Urho taipui yhdelle miehelle, kun kärkipelaaja Markus Ilmarinen nöyryytti vieraita tekemällä KeuPan kuudesta maalista viisi. Urho lähti kotimatkalleen synkkä 6–0 (3–0) -tappio niskassaan. Ottelun ratkaisu tapahtui jo ottelun ensimmäisellä puoliajalla. KeuPa hallitsi pelitapahtumia kentän jokaisella osa-alueella. Ilmarinen tarjosi joukkuekavereilleen pystyjuoksuillaan loistavia syöttöpaikkoja. –Aika hyvin sain palloa keskialueelta kärkeen. Olisi ollut paikkoja laittaa sisään useampikin maali. Vaikka numerot olivat tuollaiset, ei Urho niin heikko joukkue ole kuin sarjataulukko antaa ymmärtää. He ovat pelanneet vasta muutaman ottelun, jonka vuoksi heillä on pisteitä vähän, Ilmarinen kommentoi pelin jälkeen. Urholla oli suuria vaikeuksia saada nopeaa Ilmarista kiinni. Illan hahmo viimeisteli kahdesti läpiajosta maalin ensimmäisellä puoliajalla. Yksi osuma merkittiin Elias Laitiselle . Toisen puoliajan ensiminuuteilla Urho sai aikaan pienen painostusjakson, jonka aikana pallo pysyi tiiviisti maalivahti Jussi Kantalaisen vartioiman maalin läheisyydessä. Muutamaan otteeseen Kantalainen joutui venymään paraatitorjuntoihin. Kun suolahtelaiset eivät saaneet maalia aikaan, alkoi Ilmarisen show. 55. minuutilla mies survoi Urhon maalivahdin käsien kautta 4–0 -osuman. Minuuttia myöhemmin hän laukoi tarkasti suoran hyökkäyksen päätteeksi takanurkkaan 5–0 -maalin. Ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Ilmarinen sai laukoa tyhjään maaliin joukkueensa kuudennen maalin, kun Urhon maalivahti menetti vastaantulossaan pallon. Ilmarinen on tehnyt nyt neljässä pelaamassaan ottelussa seitsemän maalia. –Olemme opetelleet kolmen topparin pelitapaa, joka hiljalleen alkaa tulla tutuksi. Tarkoituksena on, ettemme luovu pallosta, vaan ylitämme keskialueen syöttelemällä. Tosin välillä, kun pakka leviää, peli on aika hurlumheitä. Nyt pelitaktiikassa on kuitenkin selkeä juoni ja tavoite, Ilmarinen kiittelee KeuPan pelisysteemiä. Voitollaan KeuPa nousi sarjakolmoseksi Harjun Potkun ja Rangers 2:n jälkeen.