Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Lillukanvarsista on saanut kuulla

Kivelän kioskin yrittäjän Sirpa Lillukan 60-vuotispäivää 18.5. juhlittiin perhepiirissä Sysmän mökillä. Paluu arkeen sujui mukavissa merkeissä, kun Eino Salminen ja Teemu Hannula poikkesivat heti tulokahveille. – Näille sitä ihan ilokseen pöytään tarjoilee. Asiakkaat muistivat ihanasti lahjakortilla, suuret kiitokset kaikille, Lillukka kertoo. Kioskin kävijöiden kesken tavataan kerätä lahjaa, kun joku täyttää pyöreitä. – Usein olen keräyksiä pystyyn laittanut, nyt sain kokea sen, että muut keräsivät minulle. Lähes neljännesvuosisadan aikana Kivelän kioski on ehtinyt saada ison joukon vakiokävijöitä. Siitä on muodostunut yhteisön oma olohuone, jossa voi jakaa ilot ja surut. – Sitten kun jään eläkkeelle, ja jos siihen mennessä ei ole löytynyt yritykselle jatkajaa, terveyskeskuksessa ne jonot kasvavat. Sirpa Lillukan äiti on Sysmästä ja isä Hankasalmelta. Vuonna 1962 perhe muutti Heinolasta Nokian Linnavuoreen. – Olen tällainen itähämäläiskeskisuomalaissavolainen sekoitus, hymyilee Lillukka. Paluu Keuruulle ja Kivelään Aikuistuttuaan Sirpa meni töihin Nanson tehtaille Nokialle. Sitten palattiin miehen kotipaikkakunnalle Keuruulle. – Pääsin Annulin neuleeseen, jossa vierähti kymmenen vuotta. Kun vuonna 1980 perustettu Kivelän kioski tuli tarjolle, Lillukka kiinnostui. – Tulo tänne Kivelään tapahtui 1994, ja siitä saakka kanta-asiakkaat ovat kantaneet. Lillukanvarsia on kerätty ja taiteltu jo 45 vuotta. Perheessä on selkeä työnjako: Lillukka pyörittää kioskia ja hänen miehensä kotia. – Koti on valtava voimavara. Ei sitä jaksaisi, jos joutuisi aivan kaiken yksin tekemään. Perheen tytär asuu Kivelässä. – Kun sairaana on saanut terveen lapsen, se on suuri onni. Tytär on aikanaan tehty diabeteslääkärin luvalla. Myöhemmin tyttärelle syntyi poika, ja isovanhemmilla on riittänyt iloa. – Tekee mummolle hyvää, kun poika piipahtaa kioskilla katsomassa. Haapamäen kotia poika kutsuu Vaarilaksi, Lillukka kertoo. Syntymäpäiväsankari on jo ehtinyt menettää omat vanhempansa. Äiti sairastui 33-vuotiaana luusyöpään. – Se oli siihen aikaan iso juttu, mutta hän selvisi. Hänellä oli kova elämänhalu, koska olimme niin pieniä. Minä olin 11 ja veljeni 7. Vastuuta jo lapsena Lapsuudessa Lillukka huolehti kodista, koska isä vietti paljon aikaa äidin luona sairaalassa. – Opettelin tekemään ruokaa ja siivoamaan, enkä juuri ehtinyt murrosikää ”sairastaa”. Kun tulin omaan huusholliin, osasin keittää kahvit ja perunat. Lillukka muistaa, miten isä ei puhunut paljoakaan sen puolen vuoden aikana, kun äiti kävi läpi rankkoja hoitoja. – Sen hän sanoi, että äiti ei ehkä tule enää kotiin. Mutta äiti eli vielä pitkään ja menehtyi vasta 2013. Isästä aika jätti jo 1988. Perhepiiri muisti Lillukkaa koskettavalla tavalla. – Ystäväni Svetlana oli salaa koostanut valokuvista videoalbumin. Veljeni soittaa siinä saksofonilla kappaletta Lintu, kertoo Lillukka. Yrittäjänä työskenteleminen on elämäntapa. Viimeinen puoli vuotta on Lillukalla mennytkin täysin ilman vapaapäiviä.