Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Väätäiskylän Keidas avasi jälleen ovensa ohikulkijoille

Väätäiskylän Keidas oli viime kesän kiinni, mutta tänä keväänä kioskin pitäjän Tuomo Oksanen tuli toisiin aatoksiin. –Meinattiin jo luopua tästä, kun itsellä olkapää vihoitteli ja jatkoa piti miettiä. Sitten asiakkailta tuli palautetta, että jatkakaa nyt ihmeessä, ja sitä alkoi ajatella, että kai me sitten ollaan jotenkin onnistuttu tässä hommassa, kioskinpitäjä kertasi viimeisimpiä käänteitä kioskin tarinassa. Lauantaina 19. toukokuuta Väätäiskylällä nähtiin, kuultiin ja koettiin muun muassa kaksitahtisten kokoontumisajot, moottorisahaveistoa, sepän vasaran kalketta sekä ähtäriläisen Herkät Jampat - duon soittoa. Ilmassa oli iloista kesätunnelmaa ja yrittämisen intoa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kioskinpitäjä oli silminnähden hyvällä tuulella, kun avajaispäivä oli iltapäivään mennessä voitu todeta onnistuneeksi. Iltapäivällä vähän ennen Herkkien Jamppojen toista soitantoa paikalla oli toistakymmentä ihmistä, pahimman ruuhkaan jälkeen. –Tässä oli puolenpäivän maissa oikein ryysistä, kun kaksitahtiset tuossa päristelivät ja kiinnostunutta väkeä oli paikalla paljon, kehaisi Oksanen, rahastaessaan nuoria jäätelön ostajia kioskissa. Ohjelmaa avajaispäivään kerättiin ympäryspitäjistä. –Meillä on täällä moottorisahaveiston sm-mies Tarmo Kovanen Kivijärveltä, Palsanpuron pajan seppä Saarijärveltä ja 4H yhdistys Multialta, tekemässä kasvomaalauksia ja esittelemässä toimintaansa, ja sitten on Niilo katiskoineen, luettelee kioskinpitäjä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kävijöitä kioskilla näkee jos jonkinlaisia. Mitään tyypillistä asiakaskuntaa ei tunnu olevan, vaan paikalle eksyy väkeä hyvin vaihtelevasti. –Sekalaista, laidasta laitaan, kuvailee Oksanen kioskilla vierailevaa asiakaskuntaa. Aina ei löydy edes yhteistä kieltä asiakkaiden kanssa, mutta yleensä asiat hoituvat tavalla tai toisella. –Onhan tässä joskus jotain kansainvälisiä käsimerkkejäkin käytetty, kun asiointi on sille mallille mennyt, mutta asiat on aina hoituneet, hän sanoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tänä kesänä kioski pidetään auki ainakin hyvällä säällä. –Se on vähän niin kuin jäätelökioskeillakin, että kauniilla säällä asiakkaita on enemmän kuin sateisella säällä. Meillä on ollut ajatuksena pitää maanantait ja tiistait kiinni, mutta jos sattuu oikein hyvä keli, niin kyllä me palvellaan, Oksanen kertoo. Katso video: