Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Hynttyyt erilleen

Siviilisäätyni on avoliitto. Vai kyseleekö sitä enää kukaan? En ole ainakaan saanut vielä ruksittaa yhteenkään lomakkeeseen uutta statustani. Joka tapauksessa, meillä on nyt kolme kuukautta yhteiseloa takana. Tällä hetkellä olen mielestäni vielä kovin nuori, mutta sopivan vanha päättämään, kenen kanssa haluan asua. –Mitenkäs teillä menee sen kaverin kanssa?” kysäisee tuttu naapurin mummo. Mikä siinä muuten on, että vanhat ihmiset kutsuvat seurustelukumppania kaveriksi? –Hyvin meillä menee.” Naapurin mummo on ollut leski jo toistakymmentä vuotta. Elämä edesmenneen miehen kanssa oli perin pohjin hankalaa ja uuvuttavaa. Kontrolloiva ja sairaalloisen mustasukkainen puoliso ei tuonut edessäni istuvan naisen elämään juuri mitään hyvää. Nyt mummo hymyilee. Leskenä hän on onnellinen, vapaa, kevyt. Ja he elivät yhdessä yli 30 vuotta. Suhde oli tunnetasolla täynnä ahdistusta ja turvattomuutta. Naapurin mummo sai mieheltään kuitenkin taloudellista turvaa, sen tähden ero ei tullut kysymykseen. Eronneena naisena hän ei olisi välttämättä pystynyt tarjoamaan lapsilleen mahdollisuutta kouluttautua. Eikä siihen aikaan noin vain erottu, varsinkaan, kun päällisin puolin kaikki oli hyvin. Ero olisi tuonut suuren kolhun sosiaaliseen statukseen. Kuuntelen mummon juttuja huuli pyöreänä. En osaa edes kuvitella, millaista on kestää vuosikymmeniä henkistä väkivaltaa. Samaan aikaan olen ikionnellinen nykyajan tuomasta vapaudesta. Toisin kuin naapurin mummo, minä en ikinä elämässäni ole tilanteessa, jossa minulla ei olisi vaihtoehtoa. Muutama vuosikymmen sitten yhteen muuton ehto oli avioliitto, mutta minä voin asustaa haluamani ihmisen kanssa vapaasti ilman virallisia velvollisuuksia. Nykyään ihmistä ei leimata eron tähden huonoksi ihmiseksi eikä avo- tai avioliitosta eroaminen tarkoita taloudellista toimeentulottomuutta. Yhdessäoloa ei määritä yhteiskunnan odotukset, vaan parisuhteeni on ainoastaan minun ja kaverin asia. Vapaudesta huolimatta nykyäänkin näen ympärilläni ihmisiä, jotka pysyvät suhteessa, joka ei kannattele. Ylpeys. Tottumus. Uuden pelko. Monet syyt saavat jäämään, vaikka suhteessa ei voida hyvin. Illalla mietin, että millaista mummon onni olisi nyt, jos hän olisi aikanaan voinut valita.