Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Vajaalla kokoonpanolla nollille – BET 2 liian kova HPP:lle

Haapamäen Pallo-Poikien sarjapelit Keski-Suomen piirin Viitosessa jatkuivat perjantai-iltana Säynätsalon tekonurmella. Ottelua isännöinyt BET II juoksi vierailtaan jalat alta, sillä HPP ei saanut matkaan yhtään vaihtomiestä. Keltanutut palasivat kotikonnuille 4–0 (0–0) -tappiolukemat niskassaan. –Tällä pelaajamäärällä ottelun taktiikka luotiin puolustusvoittoiseksi. Emme voineet kauheasti lähteä hyökkäämään. Pyrimme pelaamaan nolla nollaa mahdollisimman pitkään ja hakemaan ratkaisua erikoistilanteista, HPP:n pelaaja-valmentaja Eino Jauhiainen kertasi. HPP onnistui noudattamaan taktiikkaansa hyvin vielä avausjaksolla, sillä BET ei päässyt maalintekoon, vaikka loi muutamia hyviä maalipaikkoja. Ottelun kulminaatiopisteeksi toisella puoliajalla muodostui HPP:n keskikentällä pelanneen Toni Peräisen loukkaantuminen pallontavoittelutilanteessa. Peräisen siirryttyä sivuun HPP pyristeli ottelun loppuun yhden pelaajan alivoimalla. –Kunto yksinkertaisesti loppui, kun yksi mies oli poissa ja vaihtoja ei voinut suorittaa. Jouduimme tiputtamaan yhden pelaajan kärjestä keskikentälle, mikä heikensi hyökkäysvoimaa entisestään, Jauhiainen summasi. Maalinsa kotijoukkue viimeisteli keskialueelta lähteneistä nopeista vastahyökkäyksistä. BET käänsi nopeasti pelin HPP:n päätyyn vieraiden harhasyötöistä ja pallonmenetyksistä. Kahden pelatun sarjaottelun jälkeen HPP:llä on yksi tasapelipiste avausottelustaan Joutsan Seudun Palloa vatsaan. Viitosen sarjakärjessä on BETin kakkosjoukkue ilman tappioita. Joukkueelle ei ole tehty vielä yhtään maalia alkaneella sarjakaudella.