Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kirppis, koiria ja kauneutta – Keuruun katukuvassa kohdattiin ja kaupattiin

Keuruuntien varrella liikkui tavallista enemmän ihmisiä lauantaina. Syykin oli hyvä, sillä Keuruulla kajahtaa -tapahtumassa esiteltiin peräkonttikirppiksillä myynnissä olleiden tavaroiden lisäksi lemmikkikoiria sekä muotivaatteita. Peräkonttikirppiksen tapahtumaan ideoinut Satu Soutolahti kertoi myyjiä tulleen muualtakin kuin Keuruulta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Kaikkiaan kirppismyyjiä saapui parisenkymmentä. Asiakkaat ovat olleet liikkeellä ostomielessä, sillä kauppa on käynyt hyvin kirppiksellä kuin myös Keurusseudun Partiolaisten makkaranmyyntipisteessä. Neljä kertaa on haettu jo lisää makkaraa myyntiin, Soutolahti hymyili kilpaa pilven takaa tulleen auringon kanssa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Historia toisti itseään tapahtumassa, kun vaatteet palasivat 1970-luvulla Keuruuntien varressa toimineen vaateliikkeen Tammivuoren entisiin tiloihin. Samassa tilassa myöhemmin toimineen pankkikonttorin salissa järjestettiin nyt paikallisten vaatealan yrittäjien yhteinen muotinäytös. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Näytös houkutteli sisätiloihin runsaasti väkeä seuraamaan kevään uutta muotia Suomesta ja ulkomailta. Puolen päivän jälkeen parkkialueella haukuttiin toisia oikein kunnolla, kun Keuruun Seudun Kennelkerhon järjestämässä koirien match show´ssa nähtiin monia eri koirarotuja kahdessa eri kehässä. Mukaan oli ilmoittautunut parisenkymmentä isoa ja pientä lemmikkiä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Keuruulla kajahtaa -tapahtuman taustalla olivat Kaupan keskus Keuruu kehittämishanke Yhdessä enemmän sekä keuruulaisia yrityksiä.