Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Viisaita nuo roomalaiset

Siihen aikaan kun vielä luin sarjakuvia, ehdoton suosikkini oli Asterix. Albumit ovat tallella. Jos joskus tulen vanhaksi ja minulla on aikaa, niin taidanpa kaivaa aarteet esille ja kerran vielä nauraa hekotella itseni läkähdyksiin. Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että juuri Asterix-sarjoista kotiutui kielenkäyttöömme lentävä lause: Hulluja nuo roomalaiset! Asterixin kylä piti roomalaisia pilkkanaan, eikä roomalaisilla muutenkaan ole historiassa kaksinen maine. Olivat julmia ja häikäilemättömiä, nauttivat verisistä jännitysnäytelmistä ja olivat juhlien ja huvitusten perään. Jaa-a, onkos ihmis-luonto niistä ajoista juurikaan muuttunut? Muinaiset roomalaiset osasivat sentään tehdä muutakin kuin roistouksia. He olivat yhdyskuntasuunnittelun mestareita. He rakensivat esimerkiksi vesijohto- ja viemäröintijärjestelmän, joka oli käytössä vuosisatoja, osin jopa tuhannen vuotta sen jälkeen, kun Rooman imperiumi oli kutistunut kaupunkipyöryläksi kartalla. Sanonko minä, mitä muuta he rakensivat? He rakensivat teitä. Roomalainen tierakennustaito ei ole vielä kohdannut vertaistaan. Pätkiä parintuhannen vuoden takaisista teistä on edelleen käytössä. Tietenkään heillä ei ole routaongelmaa eikä entisaikaan ollut raskasta liikennettä, mutta silti. Kyllä eivät olleet roomalaiset hulluja. Huokaus. Syvä huokaus. Roomalaiselle tienrakennusinsinöörille olisi kysyntää tässäkin modernissa hyvinvointivaltiossa, jossa autot uivat käsipohjaa kuravellissä ja väistelevät onkaloita mutkitellen kuin syöksylaskijat. En millään usko, ettei tälle kaikkia koskettavalle ongelmalle olisi mitään tehtävissä. Netti- ja puhelinyhteydet toimivat kuin ajatus, mutta ihmisen siirtyminen paikasta toiseen ei vielä onnistu ”verkossa”. Pyöräily olisi kesäkelillä mukavaa ja tiemmä terveellistäkin. Ministeri ehdotteli jo sähköpyörien hintatukeakin. Kaikella kunnioituksella, Anne Berner , puheesi on kärpäsen surinaa korvissani, kuten Sinuhe egyptiläinen sanoisi. Mitä hiiskattia täällä liejuisten ja möykkyisten taipaleiden takana sähköpyörällä tekisi? Sitä paitsi mummopyöräni on tulisessa terässä ja mummo myös. Olisi vain tie mitä ajella.