Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Jokerina pohjalla: Vasta nyt on vatsa kylläinen

Keuruulla herättiin tiistaiaamuna sankkaan sumuun. Lapinsalmen kohdalla sumu oli niin paksua, ettei vanhan kirkon luota kunnolla nähnyt Päkärin rantaan. Yhtä sumua on ollut myös KeuPa HT:n Mestis-mestaruuden jälkeiset päivät. Ajatukset eivät millään taivu tosiasiaan, että historiallinen mestaruus on nyt pienen maalaiskaupungin joukkueen hallussa. Mestaruus, joka jää historian aikakirjoihin. Mestaruus, jota ei voida ottaa pois. Viime keväänä samoihin aikoihin KeuPa HT:n pukukopissa oli hiljaisia miehiä. Puhdas 0–4 -puolivälieräsarjatappio SaPKolle sai Taneli Maasalon , Anders Pekkasen ja Mikko Heiskasen noitumaan kohtaloaan. Samalla syvällä kiekkomiesten sielussa heräsi väkevä tunne, että tämä ei saa toistua. Ensi keväänä kaiken pitää olla toisin. Jo toukokuussa KeuPa HT ilmoitti allekirjoitetuista pelaajasopimuksista, joiden nimet olivat kovaa valuuttaa Mestiksessä. Kova kesäharjoittelu näkyi kauden tärkeimmissä peleissä nyt keväällä. Joukkuehenki oli taattua KeuPa HT-henkeä, josta seura on niittänyt mainetta jo pelaajien keskuudessa. Pitkän ja puuduttavan sarjakauden ensimmäisen tavoitteen "Iglun" ihmemiehet saavuttivat talven selän taittuessa. Paikka pudotuspeleissä varmistui hyvissä ajoin. Lähes koko kauden sarjaa johtaneet keuruulaiset varmistivat runkosarjan voiton viimeisissä peleissä. Joukkue ei ollut kylläinen. Ei lähelläkään. Puolivälierä- ja välieräsarjojen aikana KeuPa HT:n kannattajien ajatuksissa herätä toive, entäpä jos sittenkin finaaliin. Jokipojat kaatui välierissä yhtä puhtaasti kuin KeuPa HT itse edellisenä keväänä. Finaalipaikalla monen kiekkofanin toiveet oli lunastettu. Mutta joukkueella riitti vieläkin nälkää; loppuottelusarjassa ei tavoite voi olla toinen sija. Keuruu oli sekaisin. Edes vuonna 1985, kun KeuPa HT sai tekojääradan ja nousi II divisioonaan, ei koettu sellaista kiekkohuumaa kuin tänä keväänä. Koko pitkä kevät kiteytyi viime maanantai-iltaan Turussa. Sen jatkoerään, Teemu Huttuun ja otteluaikaan 64.23. Tilastomerkintä, jotka muistetaan Keuruulla pitkään. Tarinan mestareista tuli Mestiksen mestareita. Hälventyköön sumu vasta ensi kauden alkuun mennessä.