Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Poikkeava dna-ketju

Tässä taannoin uutisoitiin erässä valtakunnan lehdessä, että katsottuaan kaksi päivää rakennustyömaata, oranki oppi sahaamaan tikkisahalla puuta. Orangin temmellettyä sahansa kanssa työmaan viereen oli tuotu niin ikään sahaa käyttävä robottiapina, jonka nähtyään oranki oli sahannut kahta nopeammin. Kuulostaako tutulta? Oppi on ihmisen ja apinan välillä ollut molemminpuolista, sillä minäkin syömään banaania, kun katsoin televisiosta luonto-ohjelmia. Mietin siinä, että nythän maamme työvoimapulaongelma on ratkaistu. Pyydetään Sipilältä kehitysyhteistyömäärärahoihin vain reilu korotus, joka ohjataan orankien suvunjatkamisvietin eli libidon vahvistamiseen, ja ei muuta kuin Borneon serkut rakennuksille Suomeen töihin. Tosin puukkoa ja kirvestä en ihan ensimmäisinä päivinä tuolle työmiehelle antaisi. Enkä naulapyssyä. Kaukainen sukulainen edustaisi kovaa valuuttaa työmarkkinoilla, kun banaanipalkalla kaveri tekisi töitä apinan raivolla ilman turvakenkiä ja kypärää. Eikä rakennustyömailla ei tarvitsisi enää kalliita tikkaita. Tiedä kuinka korkealle urallaan Borneon serkku urallaan etenisikään, jos vaikka muutamana torstaina katselisi televisiosta YLEn kanavalta eduskunnan kyselytuntia… Yhteneväisyyksiä ihmisellä ja apinalla on enemmän kuin eroavaisuuksia. Jos miettii esimerkiksi iltapäiväruuhkaa auton ratissa Kehä III:ta itään päin. Tai alennusmyyntiä joulun alla tavarataloissa. Tai tontin läpi vievän ajotien käyttöoikeutta sekä tontin rajapyykkiä. Tai perunkirjatilaisuutta. Tai vaikkapa vain karheita kantapäitä. Tässä yhtenä ehtoona saunan jälkeen raspilla hioin jalkapohjaa ja tuumin, että jotain tarttisi tehdä. Kun ainoa, mikä kului, oli raspi. Kostean viikonlopun jälkeen silmätkin ovat yhtä syvällä päässä kuin apinalla. Yleisesti voidaan kai sanoa, että ihmisen erottaa apinasta vain avioero. Ja kaipa se Borneon serkku hoitaisi lopulta kohtuuhyvin urheilutoimittajankin työt. Apinoimalla ihminen on oppinut asioita kautta maailman sivun. Siihen ei tarvita niitä puuttuvia dna-pätkiä, joista Darwin teki helvetillisen haloon parisen sataa vuotta sitten. Evoluution vaakakuppi käänsi asiat nyt vain näin päin.