Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Peliitat kiusasi loppuun saakka – KeuPa HT:lle tärkeät pisteet ilman tyylipisteitä

Mestiksen kärki- ja jumbojoukkueen ero oli Heinolan keskiviikkoillassa ohuen ohut. Heinolan Peliitat on ollut KeuPa HT:lle tällä kaudella vaikea vastus, eikä siihen muutosta tullut vieläkään. Päätöserässä kirinyt kotijoukkue teki ottelusta KeuPa HT:lle vaikean. Pisteet lähtivät lopulta KeuPa HT:n matkaan niukasti 4–5 (1–3, 1–2, 2–0) KeuPa HT sai otteluun toivomansa alun. Ensimmäistä kertaa joukkueen edustusasussa esiintynyt Micke Saari pääsi laukomaan vapaasti. Peliitat-vahti Sami Suni torjui Saaren vedon, mutta ei enää patjoista kimmonnutta re-boundia. jonka puolustajan tontilta noussut Joona Erving siirsi maalin perukoille. Reilut neljä minuuttia myöhemmin vieraat olivat jo 0–2 -johdossa. Maali käynnistyi puolustaja Ville Paalasen hyvästä syötönkatkosta omalla puolustusalueella. Miro-Pekka Saarelainen kiihdytti keskialueelta läpiajoon, josta Suni torjui kiekon sivulle. Jesse Pelamo seurasi hyvin tilannetta, ja kun Suni jäi maalin sivuun ihastelemaan torjuntaansa, Pelamo laukoi painottomalta puolelta kiekon verkkoon. Peliittojen valmennusporras veti Sunin hetkeksi vetämän happea penkille ja maaliin luisteli Sami Väliharju . Kotijoukkue tuli peliin mukaan ylivoimamaalinsa avulla. Roope Mäkitalo laukoi kulmasyötöstä komeasti Lassi Lehtisen vartioiman maalin yläkulmaan 1–2 -kavennuksen. Erän neljännestä osumasta vastasi Jere Helenius , joka komean syöttöketjun jälkeen täräytti kiekon ohi maalin suulle palanneen Sunin. Hienot syötöt maaliin antoivat Janne Väyrynen ja Teemu Huttu . Toisen erän alku ei ollut KeuPa HT:lle helppo. Joukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa, mutta tahmean ja takkuisen kaksiminuuttisen aikana vieraat eivät saaneet edes ylivoimakuviota käyntiin. Aggressiivisesti karvannut Peliitat teki KeuPa HT:n hyökkäyksiin lähdöistä vaikeita. Lopulta kotijoukkueen painostus palkittiin, kun Niko Kivelä sai survottua maalinedustalta 2–3 -kavennuksen, joka tarkastettiin videolta. Erän keuruulaishahmoksi nousi Riku Tiainen , jonka terävät rannelaukaukset veivät vierasjoukkueen kolmen maalin karkumatkalle. Tiaisen ensimmäisen osuma syntyi, kun Joel Sund riisti kiekon Peliittojen maalin takana ja syötti Tiaiselle maalin eteen avoimen paikan. Erän toisen maalinsa Tiainen ampui lähes samalta paikalta takanurkkaan Arttu Likolan ja Aleksi Luhtalammen esityöstä . Peli oli toisessa erässä huolimatonta puolin ja toisin. KeuPa HT oli tehokas paikoissaan hyökkäyspäässä, mutta puolustusalueella se pelasi vaihtoja lepsusti. Vieraiden maalissa Lassi Lehtinen joutui esittämään pariin otteeseen paraatitorjuntoja. Päätöserän alussa Peliitat ei saanut ylivoimalla mitään aikaan, mutta päästyään jäällä täysilukuiseksi, joukkue muistutti, ettei peli ole vielä ohi. Illan Peliitta-hahmo oli Niko Kivelä, joka päätöserän alussa kavensi 3–5:een maalin edestä. Kotijoukkue hyökkäsi vaarallisesti kohti Lehtisen maalia. KeuPa HT:n puolustusalueen pelaaminen oli epätarkkaa, sillä se tarjoili kotijoukkueelle maalipaikkoja omilla virheillään ja heikoilla ratkaisuillaan. Keuruulaisten niskaan tarjottiin kylmää vettä alivoimalla erän lopussa. Kivelä karkasi omalta puolustusalueeltaan, ja kun keuruulaispuolustus kompuroi 1–1 -tilanteessa, pääsi Kivelä tekemään illan hattutemppunsa alivoimalla läpiajosta. KeuPa HT joutui taistelemaan loppuun saakka voitostaan, kunnes päätössummeri vapautti vierasjoukkueen piinasta. –Sellainen mitäänsanomaton peli. Kouluarvosanaksi annan huolellisuudesta kuusi miinus. Tarkoitus oli lähteä pelaamaan play off -pelin kaltaisesti, mutta sitä peliä kesti vain ensimmäiset 10 minuuttia. Onneksi joukkueen rutiinitaso on niin kova. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla, ja tietoisesti lähdimme pelaamaan neljällä kentällisellä ja seitsemällä puolustajalla. Tässä vaiheessa kautta kolme pistettä on kaikkein tärkein tavoite, ja jos se tulee heikommallakin esityksellä, pitää olla tyytyväinen, KeuPa HT:n luotsi Mikko Heiskanen puntaroi pelin jälkeen. Peliitat-KeuPa HT 4–5 (1–3, 1–2, 2–0) 1.erä: 2.02 0–1 Joona Erving (Joel Sund-Micke Saari), 6.15 0–2 Jesse Pelamo (Miro-Pekka Saarelainen-Markus Jokinen), 10.54 YV 1–2 Roope Mäkitalo (Valtteri Lipiäinen-Severi Lahtinen), 13.50 1–3 Jere Helenius (Janne Väyrynen-Teemu Huttu). 2.erä: 24.30 VT 2–3 Niko Kivelä, 27.35 2–4 Riku Tiainen (Joel Sund), 35.17 2–5 Tiainen (Arttu Likola-Aleksi Luhtalampi). 3.erä: 43.05 3–5 Kivelä (Aleksi Ek), 56.32 AV 4–5 Kivelä. Rangaistukset: Peliitat 3x2 min., KeuPa HT 4x2 min. Torjunnat: Sami Suni Peliitat 5+5+7=17 (vaihto 6.15/0–2) (poissa 58.54–60.00), Sami Väliharju Peliitat 2+0+0=2 (vaihto 8.28/0–2), Lassi Lehtinen KeuPa HT 3+9+7=19.