Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Rohkeita ja oma-aloitteisia nuoria työelämään

Viime viikon lopulla Suur-Keuruun toimituksessa oli vilkasta. Kaksi koululaisryhmää, toinen Haapamäeltä ja toinen Keuruulta, vieraili toimituksessa tutustumassa media-alan työskentelyyn. Osoittautui, että nuoret ovat monilta taidoiltaan ja aloitekyvyltään varsin edistyneitä. Toisaalta jännittävässä tilanteessa tarvitaan ohjausta ja rohkaisua, että taidot tulevat käyttöön. Nuoret onnistuivat työtehtävissään hyvin. Työympäristössä oli tosiaan vilkasta, mutta ei rauhatonta. Työelämässä tarvittavat käyttäytymisen ja toisen huomioon ottamisen taidot löytyivät nuorilta. Koko viime viikon Suur-Keuruun toimituksessa työskenteli myös työelämään tutustuva nuori, Sara Tiilikainen. Hänen kokemuksiaan viikosta voi lukea tämän lehden lisäksi verkkolehtemme blogista. Saran viesti on tärkeä: Uskaltaudu kokeilemaan omia kykyjäsi, se palkisee. Aikuisten tehtävä niin koulussa kuin harjoittelu- ja työympäristössäkin on tukea ja rohkaista nuorta matkalla kohti omaa elämänuraa. Kiitos vielä kaikille Suur-Keuruussa työskennelleille nuorille sekä kouluille yhteistyöstä!