Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Lumen taju?

Aamutelevision meteorologi ottaa vakavimman ilmeensä. Hän katsoo huolestuneena kameraan. Hän rypistää otsansa. Hän ei hymyile. Hänellä on vakava varoitus Suomelle. Se kuuluu näin: huomenna sataa lunta. Eikä mitä tahansa lunta. Tulee lumimyräkkä. Tulee lumi-inferno (älkää kysykö minulta, mikä tämä on). Tulee erittäin, erittäin huono ajokeli. Sen jälkeen meteorologi suosittelee, että kaikki pysyvät kotona. Ja, että kaikki jättävät autonsa kotiin. Milloin lumi muuttui tämän kansakunnan suurimmaksi viholliseksi? Milloin meistä tuli lunta osaamaton kansakunta? Miten meille kävisi uudessa talvisodassa? Presidentinvaalien keskusteluissa käsiteltiin kansakuntamme kohtalonkysymyksiä. Miksi siellä ei kysytty lumesta? Lumi näyttää olevan paljon tärkeämpi asia kuin kaukainen Nato, joka ei millään keinolla saa suomalaisia pysymään sisällä, pelkäämään myrskyjä ja varautumaan kuivamuonan loppumiseen. Mutta lumi näyttää pystyvän mihin tahansa. Siinä mielessä lumi muistuttaa Paavo Väyrystä tai Vladimir Putinia. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli elämää lumen keskellä. En voi väittää rakastaneeni lunta. Jäin koulun hiihtokilpailuissa aina toiseksi viimeiseksi. Lumi oli este, joka piti voittaa. Opin ajamaan autoa 12-vuotiaana, tietenkin lumen ja jään keskellä. Pienet sivutiet Huhkojärvellä olivat lumen peitossa. Autot jäivät jumiin. Aura-autot tulivat joskus, kun ehtivät. Toisinaan ainoa toimiva kulkuväline oli hevosen vetämä reki. Toisinaan lunta ei voittanut mikään. Lumi ei kuitenkaan ollut voittamaton este. Se ei ollut pelottava, yllättävä ja ylivoimainen. Lumi oli kuin vanha tuttu, aina yrittämässä inhottavia temppujaan, mutta sille kyllä pärjättäisiin. Muistan isäni kuuntelemassa illan sääennustetta seuraavan päivän keleistä. Isän ilme saattoi olla huolestunut, mutta ei pelokas eikä synkkä. Jos joku asia meillä Huhkolassa tunnettiin, niin se oli lumi. Ja tietenkin järven jää. En ole lumen ystävä. En hiihtele. En luistele. En mielelläni tarvo hankien keskellä. Ja katselen säälien pienen koiran taistelua lunta vastaan joka päivä. Mutta jossakin syvällä sielussani kunnioitan lunta, ja toivon sille kaikkea hyvää ja pitkää ikää. Joitakin vuosia sitten perustin Istanbuliin yrityksen, joka on jo lopettanut toimintansa. Yrityksen nimeksi valittiin suomalainen sana. Sanan piti olla kaunis, helppo ja lämpimiä tunteita herättävä. Neljän pisteen vihje: nimi alkoi L-kirjaimella. "Lumi muistuttaa Vladimir Putinia tai Paavo Väyrystä."