Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Ohjelmaa pienille ja isoille – HT Laser kutsui perheet vierailulle

Tehtaan portille kiinnitetyt siniset ilmapallot toivottivat lauantaina HT Laserin väen tervetulleeksi viettämään perhepäivää. Opastetulla tehdaskierroksella tutustuttiin Varissaaren tuotantotiloissa muun muassa metallin leikkaamiseen, hitsausrobotteihin ja metallin koneistamiseen. Myyjänä työskentelevä Antero Lamminaho oli tullut perhepäivään yhdessä lastensa Adelian (6) ja Asserin (5) kanssa. Suunnitelmissa oli ainakin robotin toiminnan seuraaminen. –Lasten kanssa on tullut aikaisemmin tehtyä työpaikalla korkeintaan pikaisia piipahduksia. Koneita ja laitteita emme ole ennen yhdessä lähemmin tarkastelleet, joten kierros kyllä kiinnostaa, Lamminaho kertoi. Perheineen olivat päivässä mukana myös liiketoimintojen kehitysjohtaja Nea Kontoniemi ja HR-koordinaattori Liisa Kotanen . Kontoniemen mukaan tapahtumalla haluttiin avata ovet paitsi perheille, myös mahdollisille tuleville metallialan työntekijöille. –HT Laser Keuruu ja Elekmerk ovat mukana Lapsiystävällinen työpaikka -pilottihankkeessa, jossa kehitetään käytännön tapoja helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Toiseksi, Suomessa on peräänkuulutettu aktiivisia käytännön toimia, jotta metalliala näyttäytyisi nykyistä houkuttelevampana opiskelu- ja työskentelyvaihtoehtona. Perhepäivän avulla tahdomme kertoa nykyaikaisesta teknologiateollisuudesta ja innostaa paikallisia nuoria alalle, valaisi Kontoniemi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tapahtumapäivään odotettiin noin sataa HT Laserin ja Elekmerkin työntekijää perheineen. Koska palkkalistoilla on tänä talvena paljon ulkomaalaisia työntekijöitä, olivat päivän opasteetkin käännetty sekä englanniksi että venäjäksi. Nea Kontoniemen mukaan työvoiman liikkuvuus ja kansainvälisyys edellyttää joustavuutta ja vastaantuloa sekä työntekijöiltä että työnantajalta. –HT Laserilla tämä tarkoittaa muun muassa suomenkielen opetuksen järjestämistä, mutta myös kotimaisen työvoiman kouluttamista oppisopimuksella ja rekry-koulutuksella. Monien kansallisuuksien muodostama työyhteisö toimii työntekijöiden kokemuksen mukaan kitkatta. –Englanti on yhteinen kieli. Sillä pärjätään kaikkien kanssa, kertoi omalla työpisteellään laserleikkausta esitellyt levyjenkäsittelijä Tuomas Kuitunen. Keuruulainen nuori mies on tyytyväinen löydettyään työpaikan kotipitäjästä, Keuruulla ja Haapamäellä aiemmin eri kiinteistöissä sijainneet HT Laserin toiminnot keskitettiin Varissaareen noin kolme vuotta sitten. Noin 10 000 neliömetrin tilat ovat mahdollistaneet tuotannon kasvun sekä merkittävät kone- ja laiteinvestoinnit. Tällä hetkellä HT Laser Keuruulla työskentelee noin 140 teknologiateollisuuden ammattilaista. Henkilöstön määrä on noussut merkittävästi vuoden 2017 aikana.