Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Vuodenvaihteessa muutoksia aukioloajoissa ja aikatauluissa

Uusi vuosi tuo tuttuun tapaan muutoksia niin joukkoliikenteeseen kuin kauppojen aukioloaikoihinkin. Kaukojunaliikenteessä on sunnuntaina, uudenvuodenaattona 31. joulukuuta, voimassa sunnuntaiaikataulut, mutta iltapäivästä ja illasta vuoroja on normaalia sunnuntaita harvemmin. Uudenvuodenpäivänä, maanantaina, junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaisesti. Poikkeusaikataulut löytyvät VR:n nettisivuilta . Linja-autojen kaukoliikenteessä on runsaasti poikkeuksia vuodenvaihteessa. Osa vuoroista jää kokonaan ajamatta uudenvuodenpäivänä. Kaikki aikataulutiedot pyhäpäivien poikkeukset mukaan lukien löytyvät aikatauluhausta Matkahuollon verkkosivuilta . Postin omat myymälät ovat suljettuina 31. joulukuuta sekä 1. tammikuuta. Alkon myymälät ovat kiinni sunnuntaina ja maanantaina, mutta palvelevat normaalisti lauantaina kello 18 saakka. Kaupat saavat pitää oviaan auki vapaasti oman valintansa mukaan vuodenvaihteessa. Suurin osa ruokakaupoista on auki uudenvuodenaattona ja -päivänä. Autoliiton Operaatio Lumihiutale päivystää tänä vuonna jo 49. kerran loppuvuoden tieliikenteessä. Tiepalvelumiehet ovat valmiina ojentamaan auttavan kätensä tien päällä pulaan joutuneille. Jokainen autoilija voi omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä ongelmia vaihdattamalla huonon akun ajoissa uuteen ja tarkastamalla nesteiden pakkaskestävyyden sekä rengaspaineet ennen matkalle lähtöä. Ajotietokoneen näyttämään polttoaineen riittävyyteen ei myöskään kannata sokeasti luottaa. Jos ongelmia tien päällä tulee, Operaatio Lumihiutaleen palvelukeskukseen saa yhteyden numerosta 0200 8080. Numerosta tilatut palvelut ovat maksullisia. Juhlapyhät voivat aiheuttaa ahdistusta, masennusta tai saada olon tuntumaan yksinäiseltä. Päivystävissä puhelimissa on tarjolla apua ja kuuntelevia korvia myös juhlapyhinä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin päivystää vuodenvaihteessa sunnuntaina 17–20 ja maanantaina 14–20 numerossa 116 111. Kuunteleva puhelin Aamukorva päivystää joka päivä klo 5–9 numerossa 03 213 3533. Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin 010 195 202 päivystää viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15–7, Kirkon palveleva puhelin 010 190 071 joka ilta kello 18 alkaen ja palveleva netti ympäri vuorokauden.