Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Tanssi yli hautojen

Tätä ette ole vielä kuulleetkaan, mutta Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. – Ei, tuo ei ollut vinoilua, vaikka heitinkin sen pilke silmäkulmassa. Totta puhuen, on ollut hienoa saada elää tämä vuosi. On tehnyt sydämelle hyvää olla koko kansakuntana kokonainen vuosi ihan vanhanaikaisella tavalla vähän isänmaallinen. Sellainen tolkun isänmaallinen. Meillä on hieno maa, miksi emme sitä rakastaisi ja olisi siitä vähän ylpeitäkin. Taistelimme itsenäisyytemme puolesta ja rauhan tultua nousimme raunioista ankarin ponnistuksin. Emme sentään saa unohtaa sitäkään, että muu maailma tuki meitä monin tavoin räpiköidessämme ylös pohjamudista. Muistaisimmepa oman historiamme, kun on meidän vuoromme ymmärtää ja auttaa muita. Äskettäin minua suuresti huvitti somekommentti, jonka sisältö oli jotakuinkin seuraavanlainen: ”Tämän maan hallitukset ovat olleet samaa ääliöjengiä koko sadan vuoden sivu”. Viheliäisistä hallituksista huolimatta kuulumme maailman onnistuneimpien kansakuntien joukkoon. Meillä on myös ollut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kauemmin kuin itsenäinen isänmaa, mutta emme näy koskaan oppivan äänestämään itsellemme mieluisia päättäjiä. Kun katsomme taaksepäin, niin eikö meillä sentään ole aina ollut oikea mies ohjaksissa oikeaan aikaan? Sadan vuoden taipaleemme on ollut täynnä pieniä ja suuria ihmeitä. Ihmeiksi niitä sanovat hekin, jotka eivät hyväksy mitään puhetta Jumalan varjeluksesta ja johdatuksesta. Joka vuosi kysellään, miksi meidän itsenäisyysjuhlamme eivät ole riemukkaita karnevaaleja niin kuin muissa maissa. Ulkomaalaisetkin sitä kuulemma ihmettelevät. Heillä on oikeus ihmetellä ja meillä on oikeus olla ottamatta heidän ihmettelyään kuuleviin korviimme. Emme voi kieltää historiaamme. Meidän juhlamme on tanssi yli hautojen. Jonakin päivänä voimme varmasti päästää irti muistoistamme, mutta se aika ei ole vielä. Ehkä sadan vuoden päästä, mikäli maailmanjärjestys säilyy suurin piirtein nykyisellä mallillaan. Silloin siniristilippua varmaan jo heiluttelee monivärinen ja monikielinen Suomen kansa, jonka näkemyksiä ja geeniperimää maahanmuutto on mukavasti avartanut ja rikastuttanut. "Jonakin päivänä voimme päästää irti muistoistamme".